"Tekstejä Cosplay-harrastuksesta Mikkeliläisen miehen näkökulmasta & hänen henkilökohtaisesta tavasta harrastaa."

Header kuva © Nina Honkanen
Kuvassa esiintyy: THAKI Cosplay & Weetu / Rea Rautamies


torstai 3. joulukuuta 2015

Miten & Miksi Cosplay

Noin kahdeksan vuotta sitten vuoden 2007 loppu syksystä tapahtui jotain merkittävää. Nuori yläastelainen teinipoika selasi internettiä ja törmäsi YouTube selailullaan videoon nimeltä "Ginga Densetsu Weed Opening". Video olisi muuten ollut video muiden joukossa, mutta tämä herätti teinissä kiinnostuneen ja nostalgisen tunteen: "... Eikös tämä ole Hopeanuoli?Tuon tapauksen jälkeen tätä teiniä ei voinut muiden ikätovereidensa mielestä pitää enään normaalina, mitä tuo sana heille sitte tarkoittikin. Murrosiän kanssa kamppaileva pojan kloppi nähtiin tähyilemässä ruokakauppojen lehtihyllyillä moottoriurheilu ja Aku Ankka julkaisujen sijaan lasten sarjakuvia ja vielä japanilais alkuperäisiä sellaisia. Mukaankin osa saattoi lähteä ja yksi näistä mukaan lähtevistä oli lasten korttipeleistäkin tuttu nimi Yu-Gi-Oh.

Kuva (c) Weetu / Rea Rautamies
Muokkattu: THAKI Cosplay
Teini ei kuitenkaan ollut yksin tämän uuden harrastuksena kanssa. Hän alkoi tutustua samana vuonna myös muihin ikätovereihin, jotka olivat kiinnostuneet japanilaisesta populäärikulttuurista ja varsinkin animesta ja mangasta. Näiden uusien kavereiden kautta poika alkoikin tutustua yhä useampiin sarjoihin ja näistä uusia suosikkeja olivat Naruto, Bleach ja InuYasha. Samoihin aikoihin tämä pojan kloppi alkoi pyöriä erilaisilla anime/manga-foorumeilla ja loi itselleen nickin Thaki, joka muodostui sen aikaisesta suosikkihamosta Kakashista (Naruto). Kakashi -> Thakasi (oman nimen ensimmäinen kirjain mukaan) -> Thaki (lyhyempi).

Vuoden 2008 kesällä Thaki törmästi sanoihin cosplay ja con, kun hänen kaksi kaveriaan olivat lähdössä käymään Jyväskylän Animeconissa ja toisella heistä oli tarkoitus cossata jonkun animesarjan hahmoa. Ideana harrastus tuntui pojasta uskomattoman hienolta, olihan hän lapsesta asti tykännyt yrittää pukeutua suosikkisarjojensa hahmoiksi ja näin tuntea olevansa kuin itse hahmo. Kun kaksikko palasi takaisin ensimmäiseltä conimatkaltaan ja näytti pojalle ottamiaan kuvia, pojan innostus vain kasvoi: "Ai noin moni harrastaa tuota upeaa harrastusta.. Minäkin haluan!"

Kuva (c) Miika Ojamo
Vähän päälle puolivuotta kului anime sarjoja seuraamalla ja cosplay harrastuksesta tietoa keräämällä internetin kautta, kun poika ja kolme muuta hänen kaveriaan kuulivat Kemissä järjestettävästä Kitacon tapahtumasta helmikuussa 2009. Ja eikä aikaakaan, kun neljän hengenporukka päätti yhteistuumin cossaavansa tässä tapahtumassa, joka olisi pojalle ensimmäinen coni ja koskeus cosplay harrastukseen. 

Ensimmäiseksi asuksi Thaki valitsi Ichigo Kurosakin sarjasta Bleach, koska hän halusi cossata hahmo joka olisi yhtä pitkä kuin hän itse. Koska aloittelevalla cossaajalla ei ollut minkään laista kosketuspintaa ompeluun, teetti hän asun paikallisella ompelijalla. Ichigon miekan hän teki isäpuolensa kanssa vanerista. Asu valmistui ajallaan ja Kitaconissa hän pääsi pukemaan sen ensimmäisen kerran ylleen (kuvassa Thaki, Defia ja TaiMaaKar, neljäs henkilö puuttuu). 

Niin con kuin cosplay harrastuksena sävähdytti tätä nuorukaista niin paljon, että samana kesänä suunnattiin vielä Kaapelitehtaan Animeconiin. Sen jälkeen niin coneja ja cosseja on tullut läjäpäin ja myös ystävyyssuhteita näistä piireistä on syntynyt vuosien varrella monia. 



Tässä siis tarina, miten aloitin alkujaan cosplay harrastukseen ja päädyin edes koko skeneen. Kuten monilla muillakin, lähi se minulla puhtaasti animen ja mangan kautta ns. luonnollisena etenemisenä harrastuksessa. Myöhemmin kuitenkin ymmärsi, että cosplay irtaantuu animanga harrastuksesta täysin, se on enemmänkin elämäntapa. Mutta mikä saa minut jatkamaan harrastuksen parissa näin seitsemän vuoden jälkeenkin? Miksi harrastan cosplayta?

Cosplay on lajinaan laaja ja se on antanut esimerkiksi minulle harrastajana paljon enemmän, kuin mikään muu harrastus aikaisemmin. Pukuilulla ei ole myöskään selvää muottia, vaan harrastaja saa itse päättää miten paljon haluaa harrastuksestaan ottaa irti. Siitä löytyy:


  • Kädellinen puoli,  ompelusta puukäsitöihin ja askarteluun. Voit puvusta riippuen päästä tekemään pelkästään vain ompelua tai vaikka kaikkea näitä kolmea esimerkkiä
  • Sosiaalinen puoli. Monen harrastajankin mielestä harrastukena cosplay on hyvin epäsosiaalista, sillä cossin teko tapahtuu yleensä yksin pimeässä huoneessa ruudun edessä ja ihmisiä nähdään pelkästään coneissa pari kolme kertaa vuodessa. Itse taas näen, että cosplay on hyvin sosiaalinen harrastus: sillä on laajat yhteisöt internetissä (myös netissä käytävä keskustelu sosiaalista toimintaa) ja sen kautta voi saada elinikäisiä ihmissuhteita. Laji on myös kansainvälinen.
  • Esiintyminen: Cosplay antaa lavalle haluaville mahdollisuuden päästä esiintymään kuin näyttäjä ikään. Eikä siinä edes kaikki: cossaaja itse käsikirjoittaa esityksensä, teettää taustanauhan ja parhaimmillaan taustavideon
  • Kilpaileminen: Kilpailunhaluiset pääsevät myös kisaamaan toisia vastaan. Kisat eivät rajoitu pelkästään coneissa järjestätteviin kisoihin, vaan lajissa pääsee edustamaan myös SM-, EM-, ja MM-tasolla.
  • Hauskanpito


Sexy No JUTSU!
Kuva (c) Nina Honkanen
Näiden lisäksi harrastuksessa on myös monia muita asioita, mitkä tekevät harrastuksesta juuri harrastajalle tärkeäksi. Itselle tämä esimerkiksi tämmöinen on se hetki, milloin cosplayn pariin päädyin. Teini-iän angseissa cosplay oli älyttömän hyvää mielenhoitoa ja sen kautta pääsi näkemään, kuinka omantyö palkittiin upeilla asuilla. Samalla tämä pikkukylällä asuva sai paljon ystäviä ympäri Suomea. Ja niin, enpä minä tässä kirjottelisi tätäkään ilman cosplayta. Eli miksi cosplay? Cosplay antaa ja opettaa paljon, sen kautta muodostuu upeita ystävyyssuhteita ja jokainen voi harrastaa sitä niin kuin parhaaksi näkee. En vaihtaisi harrastusta mistään hinnasta pois. 


Se oli sitten siinä! Alunperin tarkoituksena oli tehdä vblogi aiheesta, mutta se jäi kouluhommien vuoksi pois. Olen kuitenkin työstämässä toista mokomaa, eli videon saatte ensiviikolla joko tiistaina tai torstaina! Ja hei, olisi todella mielenkiintoista kuulla 

Mikä tekee teille cosplaysta tärkeän harrastuksen ja miksi sitä yleensäkkin harrastatte?
ja Miten olette cosplayn aloittaneet?

Kommentoikaa tai tehkää blogipostaus aiheesta! Niitä olisi todella mielenkiintoista ja inspiroiva lukea! :) Mutta ei siinä, minä palaan koulutehtävien pariin! Ensi bloggaus tulee 8.päivä tiistaina! Nähdään silloin!



tiistai 1. joulukuuta 2015

Poralla kohti taivasta

Totta jokainen lukijakin heräsi tänä aamuna samalla tavalla kuin minä? Kello soi, hyppäsit sängystä ja ryntäsit suoraa päätä joulukalenterille jotta saisit aamun ensimmäiseksi herkuksi makoisen suklaan? Minä ainakin tein juuri näin ja ai että oli hyvää! Eli oikein hyvää joulukuun ensimmäistä kaikille! Jouluhulle (kuten minulle) tämä on ehdottomasti parasta aikaa vuodesta!

Viimme torstaina avasin ensimmäisen linkin tuolta yläpuolelta. Aiheena oli itseni esittely kunnolla, sillä sellaista en ollut vielä missään vaiheessa tämän blogin historiassa tehnyt! Tarkoituksena oli että tänä tiistaina avaisin seuraavan linkin "Miksi Cosplay", mutta pääsette odottamaan sitä vielä torstaihin asti. Aiheena asia sattuu nimittäin olemaan sen verran pitkä, että mielummin paneudun siihen kunnolla... Ja minulla saattaa olla siihen liittyen pieni idea minkä aion toteuttaa! Heheh!

"Miksi Cosplayn" sijaan avaan tänään "Suunnitelmia" linkin. Linkin taakse tulee tietoa sillä hetkellä valmistumassa olevasta asusta sekä pientä mietintää tulevaisuudesta: mitä asua teen nyt, mistä materiaalista ajattelin tämän osan siitä asusta tehä, mikä asu voisi olla seuraava ja miten tekisin tulevan asuni. Ja koska tällä hetkellä näitä tietoja en ole teille vielä jakanut, kerron nyt samalla tällä hetkellä vaiheessa olevan asuni!




(Kuva 1) Garlock Simon
Tengen Toppa Gurren Lagann on itselleni sellainen "kulttisarja". Kun minulta kysystään suosikkisarjojani, jää se yleensä unohduksiin kun hehkutan One Piecen hienoutta ja Naruton nostalgisuutta. Kuitenkin kun puhe kääntyy sarjaan, missä poralla päästään avaruuteen asti, nousee minulle niskakarvat pystyyn. Sarjana Gurren Lagann ei nouse aina mieleen, mutta silloin kun puhe vähäkin hairahtaa sinne suuntaan, muistaa taas miten nerokkaasti käsikirjoitettu, upeasti animoitu ja eeppisesti tuotettu sarja oikeasti olikaan kyseessä. Sarjasta löytyy niin upea juoni, mahtavia ja mieleenpainuvia hahmoja sekä ihan älyttömän ihana hahmokehitys päähenkilön kohdalla. 


Olen jo kauan aikaa unelmoinut Simonin cossaamisesta. Syy miksi se tuli mieleeni tällä kertaa on hyvin simppeli: siivosin peruukki varastoani. Satuin löytämään vanhan sinisen peruukkini ja aloin heti sen löydettyäni miettimään missä asussa voisin hyödyntää tätä peruukkia. Ja silloin mieleeni pamahti Simon. Ja mikä ettei! Hahmo on sarjassa suosikkini juuri edellä mainit hahmokehityksen vuoksi. Lisäksi jätkältä löytyy niin nerokkaita sanontoja, että perus tällainen pulliainen jää aivan sanattomaksi. 


(Kuva 2) Pressa-asu
Kun miettii Simonin asuvalikoimaa, nousee ensimmäikseksi cossi ideaksi legendaarinen Garlock asu (Kuva 1). Asu nähdään viimmeisten jaksojen aikana ja se on kaikessa nahkaisuudessaan niin upea, että se olisi ehdottomasti yksi unelma asuni. Kuitenkin tähän vaiheeseen asu on turhan haastava, suuritöinen ja kallis, sillä sinistä tekonahkaa saa etsiä hetken ja materiaalina se on isoissa määrin minulle niin tuntematon käsite, että minun tarvisi paneutua siihen kunnolla. Ja niin, onhan se kallistakin.

Hinnan, suuritöisyyden ja materiaalin vuoksi päädyinkin toiseen asuvaihtoehtoon. Ennen Garlock asua Simon kantaa päällään Supreme Commander of Kamina City (puhun tästä lähtien sanalla "Pressa-puku") asua (Kuva 2), johon sisältyy sininen koristeltu takki, valkoinen kauluspaita, punainen vyöhuivi, valkoiset housut kengät sekä Core Drill. Asu on suhteellisen simppeli, mutta siine on silti mukavasti yksityiskohtia ja se on erikoisen muotoinen. Kaiken lisäksi kangaskaapistani löytyy juuri oikean väristä kangasta takkiin, joten koriste osien ja vuorikankaan lisäksi, takin saa väsättyä suhteelisen nopeasti. Asun mukavuuden takia cossi on mukava tehdä, sillä sain yhden pitkä aikaisemman ystäväni Defian houkuteltua cossaamaan sarjan yhtä naispääosaa Yokoa! :)

Millon asun pitäisi valmistua? Mitään tarkkaa deadlinea en ole tälle projektille antanut, mutta jonkunlaisena ideana olisi saada pukea tämä päälle ensimmäisen kerran Yukiconissa helmikuussa. Sen jälkeen asua tullaan varmasti näkemään muissa kevään ja kesän coneissa, minne tulen käymään.

Mutta siinä taisi olla tällä kertaa kaikki! "Suunnitelmia" osioon päivittyy silloin tällöin tulevien asujen suunnitteluja, mutta totta ihmeessä vinkkaan niistä myös täällä Etusivulla, että tiedätte missä mennään. Ennen kuin lopettelen täysin, kysyn myös teiltä lukijoilta jotain koska tykkään niin lukea kommenteja! :)

Mitä asua sinä teet tällä hetkellä ja mihin aioit sen saada valmiiksi? Miksi teet sen ja mitä hahmo sinulle merkitsee?

Seuraavan kerran bloggailen torstaina, jolloin tulee juttua siitä miksi edes pukuilen eri harrastan cosplayta ja mistä kaikke on saanut alkunsa? Ensi kertaan!




torstai 26. marraskuuta 2015

Thaki | Tomi, luukku numero yksi.

"Niin eikö sun pitäny julkaista ensi kerran kirjoitus tiistaina?" Kyllä piti, mutta aloin heti sen jälkeen suunnittelemaan asioita uusiksi. Koska haluan antaa blogille nyt mahdollisimman paljon huomiota ja koska minulla on ihan hirveästi ideoita erilaisiin kirjoituksiin, ovat tekstien julkaisupäivät joka tiistai ja silloin tällöin jokainen torstai (riippuen siitä onko minulla jotain jaettavaa). Tiistaisin te lukijat saatte siis sadan prostentin varmuudella uuden bloggauksen joko kirjoituksena tai videona, ja torstaisin lisäilen silloin tällöin jonkunlaista lisämateriaalia. 

Videobloggausten teko lähtee pyörimään ensi viikolla, joten maistiaiset saatte joko 1. tai 3. joulukuuta. Video ilmeesty blogiini, mutta halutessanne voitte käydä sen katsomassa myös YouTube kanavaltani, jonne pääsette tuolta oikealta "Mistä minut löytää" kohdasta tai tästä. Tarkoituksena on tehdä tuonne kanavan puolelle oma puoli cosplaylle ja muulle täysin seikalaiselle nörtteilylle ja taas oman puolensa kaikelle muulle minun elämääni liittyvään. Eli jos olet kiinnostunut katselemaan videobloggauksia ja muita tekemiäni töherryksiä, käy mitä suuremmalla syyllä painamassa subscribe.

Mutta nyt syyhyn, minkä vuoksi kirjoittelen tänä torstaina. Tarkkasilmäisimmät jo huomasivatkin, että blogini ylälaitaan on ilmestynyt erilaisia linkkejä, jotka johtavat tyhjiin blogin omiin "sivuihin". Olen aina ihastellut tätä tapaa jakaa infoa itsestään ja muista itseään koskevista asioista muiden blogeissa, mutta vasta nyt älysin tehdä sen itsekkin. Vaikka joulukuu ei ole vielä alkanutkaan, eikä ensimmäistä joulukalenterin luukkua ole saanut vielä avata (sniff), aloitan minä jo tämän perinteikkään idean avaamalla yhden viidestä luukusta! Kyllä vain, saatte nyt joka viikko yhden kirjoituksen, missä avaan yhden linkin käytettäväksi! Ja ensimmäisenä vuorossa on Thaki | Tomi linkki, eli oma henkilökohtainen esittäytymiseni. Tämmöistä en olekkaan aikaisemmin täällä blogissani tehnyt, joten kai se onkin jo korkea aika!

Perustiedot
Nimi: Oikea nimeni on Tomi, jonka japanilainen kanji on  ja joka tarkoittaa vaurautta, rikkautta, onnea ja kohtaloa (Kuunnelkaa One Piecen ensimmäinen tunnarin "We Are" alkusanat). Muita minusta käytettyjä nimiä on Tombe ja Tomppa. Täällä cosplaymaailmassa "alter egoni" on Thaki

Ikä: Olen syntynyt vuonna 1993, tarkka päivämäärä on 20.4 eli 420 joka voi tarkoittaa joko 4:20 tai 4/20. Nämä kaksi ovat kannabiksen käyttäjien onnen kellonaika ja päivämäärä, sillä tuo kellonaika on yleisin aika käyttää kannabista ja tuona päivämääränä kannabiksen käyttäjät kokoontuvat yhteen mitäpä muutakaan kuin polttamaan kannabista. Samainen päivä on huonoksi onnekseni myös Adolf Hitlerin syntymäpäivä. Eli olen 22 vuotta. 

Synnyinpaikka: Olen alunperin kotoisin Keski-Lapista, Sodankylän kunnasta. Vaikka kylää leikkisästi kutsutaan myös Pyssykyläksi, ei kylän alkuperäisellä nimellä ole mitään tekemistä sotaisan historian kanssa. Nimestä on tehty muutamia teorioita, joista suosikkejani ovat nämä kaksi:

1. Sodankylässä virtaa joki nimeltä Kitinen, josta on ennen vanhaan saatu paljon harreja. Harria kutsutaan saamen kielellä nimellä Soada ja tästä kylä on saanut alunperin nimensä. Soadakylä eli Harrinkylä.

2. Sodankylä on ennen muinoin ollut nimeltään Sovankylä. Sova on lapin yksi alkuperäisistä sukunimistä ja se voi myös tarkoittaa kahden joen liitoskohtaa. Sodankylässä liittyvät toisiinsa Kitinen ja Jeesiö.

Asuinpaikka: Asun tätä nykyään Mikkelissä, Urpolan asuinalueella. Mikkeli sijaitsee Etelä-Savossa ja on tunnettu Päämaja kaupunkina Mannerheimin vuoksi. Tätä ennen olen asunut Kuopiossa ja Oulussa.

Työpaikka/Opiskelupaikka: Opiskelen Mikkelin ammattikorkeakoulussa toista vuotta Yhteisöpedagogiksi eli Nuorisotyön ja Kansalaistoiminnan asiantuntijaksi. Tarkoitukseni on valmistua vuoden 2017 keväällä ja pyrin suuntaamaan koulunuoristotyöhön, nuoriso-ja vapaa-aika tehtäviin kunnalle tai opinto-ohjaajaksi. Työskentelen koulunohella siivoisfirmassa.

Vapaa-aika:  Koulun ja töiden ohella nautin löhöillä kotisohvalla tai erilaisten projektien kimpussa. Harrastan cosplayn ohella lenkkeilyä, salilla käyntiä, video-ja valokuvausta ja silloin tällöin piirtelyä. Olen myös veljeni mukaan "kotikissa" eli rakastan olla kotona ja sisustella sitä oman näköiseksi. 


Nörtti info

FavAnimangat: Olen täyspäinen Shonen genren fani. Suosikkisarjoja tästä genrestä on mm. One Piece, Naruto, Hunter x Hunter, Bakuman, Katekyo Hitman Reborn! ja One-Punch Man. Muita suosikkeja on Eyeshield 21, Kuroko no Basket, Digimon Adventure (I ja Tri) ja Tengen Toppa Gurren Lagann.

Muut suosikkisarjat: Seuraan myös muutamia länsimaisia piirrettyjä ja näyteltyjä sarjoja. Suosikki piirrettyjä on Avatar: The Last Airbender, Gravity Falls ja Star vs. The Force of Evil. Näytellyissä sarjoissa ja leffasarjoissa paikat vie How I Met Your Mother, Frendit, Flash, Star Wars saga, Lord of the Ringsit ja Hobittin kaksi ensimmäistä leffaa. Myös Marvel leffat ovat kovajuttu. 

Suosikkihahmoja: Naruto Uzumaki (Naruto), Roronoa Zoro (One Piece), Mashiro Moritaka (Bakuman) ja Simon (Tengen Toppa Gurren Lagann). Esimerkki malleja minulle oikeassa elämässä ovat Naruto ja Muumimamma. 

Muuta tärkeää: Aloitin animen seuraamisen tietoisesti vuonna 2008, kun ystäväni esitteli minulle Naruto sarjan. Sen jälkeen aloin myös tarkkailemaan ruokakauppojen mangahyllyjä ja aloitin keräämään Yu-Gi-Oh sarjaa. Ennen tietoutta animangasta seurasin lapsena Digimon Adventurea, Pokémonia ja Duel Masterisa. Cosplayn aloitin vuonna 2009 kun kävin sen vuoden Kitaconissa Kemissä. 



MiiCosplay haastoi minun 10 kysymyksen haasteeseen. Sisällytän senkin esittelyyni, joten kiitos MiiCosplay! Ja menkää kaikki katselemaan Miin blogia ja Facebook sivua ja seuratkaa häntä! Aivan älyttömän hienoja asuja! :)

Mikä on lempipelisi ja miksi? Apua.. Mun on tosi vaikea valita sitä ehdotonta suosikkia. Joudun varmaan sanomaan koko Kingdom Hearts pelisarjan. Syynä tähän hahmot, tarina, musiikki ja aina niin ihanat Disney hahmot!

Mikä harrastus on sinulle tärkein? Sanon cosplay. Se on vaikuttanut menneisyydessä minuun niin vahvasti, että olen muotoutunut sen avulla sellaiseksi kun nyt olen. Lisäksi arvostan harrastusta aivan älyttömästi, sillä se kehittää esimerkiksi kädentaitoja.

Mitä teet työksesi tai mitä opiskelet? Kts. kohta "Työpaikka/Opiskelupaikka.

Oletko matkustanut Suomen sisällä? Missä ja miksi? On tullut käytyä aika lailla Suomi päästä päähän lävitse. Suurimmaksi osaksi kavereita näkemässä ja conien perässä. Myös roadtrippailut lapissa ovat tuoneet esille uusia paikkoja.

Missä maissa olet käynyt? Kerro paras muistosi! Norjassa, Ruotsissa, Virossa, Ranskassa ja Espanjassa. Ehdoton paras muisto liittyy Ranskaan, sillä pääsin käymään Disneylandissa! ^W^

Mitä tulevaisuuden suunnitelmia tai tavoitteita sinulla on? Valmistua ammattikorkeakoulusta ja päästä sen jälkeen työskentelemään haluamalleni alalle. Tarkoituksena olisi myös työn ohessa opiskella lisää, että valmistuisin opinto-ohjaajaksi tai opettajaksi. Haluan myös muuttaa 2-3 vuoden sisään isompaan rivitaloon kumppanini kanssa ja hankkia oman CORGIN *__*

Mitä olet tehnyt kesällä ? Sori, en taida enään muistaa :D

Mikä on lempivaatekokonaisuutesi? Mulla ei varsinaisesti sellaista ole mutta.. Ottakaa tämän hetkonen lookki! (anteeksi partani ja viikseni, Movember iski).

Mikä on mottosi? Miksi? "Smile everyday, because every day is a great day" sisäistää aika hyvin kaikki mottoni yhteen. Olkoot päivä pilvinen, sateinen, onneton tai mitä tahansa muuta negatiivista, aina on mahdollisuus löytää elämästä asioita minkä vuoksi juuri se päivä on mahtava päivä ja minkä vuoksi kannattaa hymyillä. Se voi olla pienikin asia, mutta se voi tehdä sinut niin onnelliseksi.

Mikä on ollut parasta tässä vuodessa tai parasta mikä on tulossa? Olen alkanut saamaan cosplay intoni takaisin? Sekin, mutta tässä vuodessa on ollut muutakin aivan mahtavaa. Olen oppinut itsestäni ihan älyttömästi tän vuoden aikana, oon kasvanut henkisesti vahvemmaksi ja oon löytäny elämääni ihmisen, jonka kanssa vois polskutella vaikka loppuun asti. Ja mikäkö hyvä juttu on tulossa? NO JOULU! *jouluihminen tanssii tasajalkaa*.


Siinä taisi olla kaikki tältä erää! Seuraava blogipostaus tulee tiistaina 1. joulukuuta, joten muistakaa sinä aamuna ottaa ensimmäiset joulukalenterit suihinne! Seuraavan tekstin aiheena on "Miksi cosplay" ja paljastan myös tällä hetkellä tekeillä olevan asun! Nähdään silloin! Hymyä ja moikka!






tiistai 24. marraskuuta 2015

Hellurei!

Silloin tällöin elämässä tulee hetkiä, jolloin joku asia on pistettävä tauolle pitemmäksikkin aikaa, jotta siitä ei häviäisi hehku ikuisesti. Nämä surullisilta kuulostavat tauot eivät ole kuitenkaan pelkästään negatiivisia. Jos joutuu tauottamaan jotain niin rakasta ja tärkeää, joka on ohjannut omaa elämää monet vuodet, on sille oltava jokin hyvä syy ja tarkoitus.

Tällainen tilanne kävi minulle rakkaan harrastukseni cosplayn kanssa noin yli puolivuotta sitten. Ajatuksissa on pyöriny syyksi muuan muassa ajan vähyys ja muiden resurssien uupuminen, mutta totta puhuen suurin syy on ollut motivaation puute. Tiedättekö miltä tuntuu, kun jotain haluisi tehdä ihan mielettömästi, mutta motivaatio ja inspiraatio ei anna sille vain tilaa? Ja jos antaa, ovat ne vain hetkellisiä moottoreita, jotka kestävät maksimissaan muutaman kuukauden. Annetaan herra Tulion tarkentaa tätä tunnetta.




Yksi tämmöinen "hetkellinen moottori" tapahtui minulla ennen Animeconia ja toinen kuukautta ennen Traconia. Sain ulkopuolisten ihmisten sekä NCC finaalin kautta suuren innostuspuuskan, joka kattoi yhteensä kaksi asua: Stingin Fairy Tailista ja Sabon One Piecestä (valmistui alunperin jo Kesä!Desuconiin, mutta uudistettu versio oli tulossa Traconiin). Asujen valmistumisen jälkeen minulla oli sellainen olo, että tahdoin kahmia kaikki cossattavat hahmot läpi heti ja nyt. Suunnitelmia tehtiin, kankaita kateltiin ja pam. Moottorista loppui puhti. Facebookin cosplay-sivu hiljeni ja kankaat jäivät pölyyttymään nurkkaan - innostusmoottorit olivat kuluneet loppuun.

Tämän kyseisen tapauksen jälkeen aloin hiljalleen pohdiskelemaan itsenäni cossaajana: haluanko enään harrastaa, miten sitä harrastan ja mitkä ovat tavoitteeni harrastuksessa. Päätin että ennen kuin aloitan yhdenkään cossin uudelleen suunnittelua, käyn nämä asiat päässäni läpi. Helpotuksena blogini lukijoille: koska nyt tätä tässä kirjoittelen, on vastaus ensimmäiseen kysymykseen "Kyllä."


Cosplay harrastuksena ja elämäntapana on ollut ja on edelleen minulle niin tärkeä, että en halua missään nimessä lopettaa sitä. Tahdon edelleen kokea haastavien asujen kanssa itkuiset ja kiukun täytteiset yöt, haluan päästä vielä lavalla pistämään itseni ja osaamiseni likoon ja tahdon tutustua vielä niin moneen uuteen kanssa harrastajaan erilaisissa tapahtumissa ja sen ulkopuolella. 

Päämääränä on kuitenkin luoda nyt harrastukselle pohja, minkä pinnalta alan tätä jatkamaan mahdollisimman hyvin nykyisen elämäntilanteeni rinnalla. Kiinnostukseni, motivaationi ja resurssini jakautuvat nyt niin monelle taholle (ammattikorkeakoulu, valo/videokuvaus, seurustelusuhde, liikunta), että en millään kykene enään luomaan listaa "nämä kuusi asua toteutan tänä vuonna". Sen takia olen päätynyt ratkaisuun, jossa valitsen ja teen yhden asun kerrallaan ja alan sen jälkeen suunnittelemaan vasta toista. En tietenkään pistä itselleni mitään ehdotonta eitä muiden asujen mietintään sen yhden tekovaiheessa, mutta tarkan päivämäärän ja conin sijaan kirjoitan ideat ylös ja palaan niihin kun yksi asu on valmiina. Ja niin, se yksi asu tehdään sillä huolellisuudella että kehtaa kolmessa tai vaikka viidessä seuraavassa tapahtumassa pidellä yllä. 

Tämän tekstin ideana oli siis jollakin tavalla avata teille lukijoille missä olen piileskellyt edelliset puolivuotta. Täällähän minä Mikkelissä inspiraatio ja motivaatio hukkateillä. Blogin tulevaisuus? Uskon että alan käyttämään blogia taas enemmän julkaisu työkaluna kuin Facebookkia. Viimeksi mainitussa on hyvät puolensa, mutta tuntuu että siellä asiat pitää tiivistää niin pieneen kasaaan ja minunlaiseni kirjoittaja sielu ei pääse oikein oikeuksiinsa. Eli tämä Let's GO!-blogi tulee saamaan uusi juttuja mukavasti osakseen tulevaisuudessa. Muuan muassa: videoblogeja ja mielipidekirjoitteluja. WIP ja coniraportit tulee joko tekstinä tai videona, riippuen aina materiaalista.

Ja onko minulla mielen päällä jo asua? Kyllähän sellainen on jo suunnitteilla ja vähän tehtynäkin jo! Mutta siitä lisää ensi tiistaina, joka alkaa tästä lähtien olemaan uuden blogitekstin julkaisupäivä! Näkyilläämpä silloin!

Sabo, One Piece = Cossaaja THAKI Cosplay, Kuvaajana Jani-Sama.