"Tekstejä Cosplay-harrastuksesta Mikkeliläisen miehen näkökulmasta & hänen henkilökohtaisesta tavasta harrastaa."

Header kuva © Nina Honkanen
Kuvassa esiintyy: THAKI Cosplay & Weetu / Rea Rautamies


lauantai 16. tammikuuta 2016

Asukollaasi, alotetaan vuosi 2016

No kappas sentään. Joulukuu vaihtui tammikuuksi ja vuosi 2015 vaihtui vuoteen 2016... Ja vasta nyt blogiin tulee uusi teksti. Mitäs sitä selittelemään: joulukuun kouluhommat, opiskelijakunnan hallitukseen pääsy ja reissu kotiseuduille.. Aika vain meni jotenkin kaikkeen muuhun kuin blogin kirjoitteluun. 

Tässä sitä kuitenkin taas ollaan valmiina jatkamaan kirjoittelua. Ajattelin näin uuden vuoden kunniaksi suunnata katseeni aluksi vanhoihin juttuihin, ennen kuin alan höpöttelemään Simonin presidentti asun valmistumisesta tai arvioimaan tämän hetken coniskenen polttavia puheenaiheita. On siis aika avata blogin yläkulman seuraava luukku eli Asukollaasi. Kollaasin jaan teille kuvan muodossa, josta löytyvät kaikki tähän asti valmistuneet asuni. Nostan 2015 mennessä valmistuneista asuista itselleni kaikista merkittävimmät ja kerron niistä tarkemmin muutamalla sanalla. Sen jälkeen tulevat cossit käyn aina tarkasti läpi Asukollaasi kohdassa, eli sitä kannattaa seurata tulevaisuudessakin!


Ichigo Kurosaki (Bleach), Yamamoto Takeishi TYL (Katekyo Hitman Reborn!), Grey (Fairy Tail), Yamamoto Takeishi (Katekyo Hitman Reborn), Roronoa Zoro (One Piece), Mashiro Moritaka (Bakuman), Hiruma Yoichi (Eyeshield 21), Gajeel Redfox (Fairy Tail), Sanji, The Ball Man (One Piece), Naruto Uzumaki (Naruto Shippuuden: DSC Wii), Kagami Taiga (Kuroko no Basket), Sanji Dressrosa Arc (One Piece), Klein (Sword Art Online), Naruto Uzumaki (Naruto Shippuuden), Tulio (Tie El Doradoon) 

Naruto Uzumaki (Naruto the Movie: The Last), Sabo (One Piece), Sting (Fairy Tail)


1. Ichigo Kurosaki (Bleach): Se ensimmäinen. Se mistä kaikki alkoi. Kuten voitte arvata, on Ichigo cossina minulle aivan erityinen. Asu on teetetty Sodankylän paikallisella ompelijalla, joka oli kyllä haaste sinällään sillä ompelijalle piti selittää hakaman idea housuhame sanalla. Ja kangas? Kiiltävää, liukas pintaista halpiskangasta, joka äidin kanssa valittiin ihan hinnan ja värin perusteella. Kauheaa eikö? Ja silti olen siitä niin ylpeä tuosta shinigami asusta, joka on edelleen porukoideni vaatekaapissa. Pitäiskö joskus...?

10. Hiruma Yoichi (Eyeshield 21): Eipä tämä toinenkaan nostamani cossi hienoudellaan kehuskele. Mutta hei, se on sentään ensimmäinen lähes täysin itse tekemäni cosplay housuja lukuunottamatta. Peruukin stailaus on aitoa THAKI Cosplaytä vuodelta 2011, peliasu ommeltiin kokoon coni päivän edeltävänä yönä kello kahdelta ja housut löytyivät Rovaniemen H&M:ltä. Mutta silti, siitä se kaikki alkoi! Seuraava asu, Gajeel Redfox oli taas ensimmäinen kokonaan itsetehty cossi.

8. Naruto Uzumaki (Naruto Shippuudn: Dragon Scroll Chronicles Wii): Tämä asu aloitti mielestäni minulla aivan uuden ulottuvuuden cosplayn parissa. Asussa tuli testiin monia ennestään minulle tuntemattomia materiaaleja, opin uusia juttuja kaavottamisessa ja muutenkin asu oli pienen projektin kokonaisuus. Harmi kun kyseinen takki on mennyt pieneksi eikä enään mahdu päälle (vannon että ei maha vaan hartiat). 

14. Klein (Sword Art Online): Siitä asti kuin aloitin cosplayn, aloin unelmoimaan World Cosplay Summit karsintoihin osallistumisesta. Vuonna 2013 unelma toteutui vihdoin, kun nousimme veljeni Hitsuwan kanssa lavalle Kleininä ja Kiritona Sword Art Online sarjasta. Esitys ei ollut kummoinen ja asujenkin loisto jäi vähäiseksi muiden asujen hienoudessa, mutta kokemus oli mahtava! Ja juuri siksi tämä cossi on minulle niin tärkeä. Ja pääsimpä tekemään isoimman armor asuni tähän asti. 


Siinäpäs ne oli! Tulipas suhteellisen lyhyt postaus, todella harvinaista meinaas meikäläiseltä! Ensi viikolla lupailen sitten pitempää tekstiä, kuhan opiskelijakuntien risteilystä selviän hengissä. Palaillaan! See ya!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti