"Tekstejä Cosplay-harrastuksesta Mikkeliläisen miehen näkökulmasta & hänen henkilökohtaisesta tavasta harrastaa."

Header kuva © Nina Honkanen
Kuvassa esiintyy: THAKI Cosplay & Weetu / Rea Rautamies


tiistai 1. joulukuuta 2015

Poralla kohti taivasta

Totta jokainen lukijakin heräsi tänä aamuna samalla tavalla kuin minä? Kello soi, hyppäsit sängystä ja ryntäsit suoraa päätä joulukalenterille jotta saisit aamun ensimmäiseksi herkuksi makoisen suklaan? Minä ainakin tein juuri näin ja ai että oli hyvää! Eli oikein hyvää joulukuun ensimmäistä kaikille! Jouluhulle (kuten minulle) tämä on ehdottomasti parasta aikaa vuodesta!

Viimme torstaina avasin ensimmäisen linkin tuolta yläpuolelta. Aiheena oli itseni esittely kunnolla, sillä sellaista en ollut vielä missään vaiheessa tämän blogin historiassa tehnyt! Tarkoituksena oli että tänä tiistaina avaisin seuraavan linkin "Miksi Cosplay", mutta pääsette odottamaan sitä vielä torstaihin asti. Aiheena asia sattuu nimittäin olemaan sen verran pitkä, että mielummin paneudun siihen kunnolla... Ja minulla saattaa olla siihen liittyen pieni idea minkä aion toteuttaa! Heheh!

"Miksi Cosplayn" sijaan avaan tänään "Suunnitelmia" linkin. Linkin taakse tulee tietoa sillä hetkellä valmistumassa olevasta asusta sekä pientä mietintää tulevaisuudesta: mitä asua teen nyt, mistä materiaalista ajattelin tämän osan siitä asusta tehä, mikä asu voisi olla seuraava ja miten tekisin tulevan asuni. Ja koska tällä hetkellä näitä tietoja en ole teille vielä jakanut, kerron nyt samalla tällä hetkellä vaiheessa olevan asuni!




(Kuva 1) Garlock Simon
Tengen Toppa Gurren Lagann on itselleni sellainen "kulttisarja". Kun minulta kysystään suosikkisarjojani, jää se yleensä unohduksiin kun hehkutan One Piecen hienoutta ja Naruton nostalgisuutta. Kuitenkin kun puhe kääntyy sarjaan, missä poralla päästään avaruuteen asti, nousee minulle niskakarvat pystyyn. Sarjana Gurren Lagann ei nouse aina mieleen, mutta silloin kun puhe vähäkin hairahtaa sinne suuntaan, muistaa taas miten nerokkaasti käsikirjoitettu, upeasti animoitu ja eeppisesti tuotettu sarja oikeasti olikaan kyseessä. Sarjasta löytyy niin upea juoni, mahtavia ja mieleenpainuvia hahmoja sekä ihan älyttömän ihana hahmokehitys päähenkilön kohdalla. 


Olen jo kauan aikaa unelmoinut Simonin cossaamisesta. Syy miksi se tuli mieleeni tällä kertaa on hyvin simppeli: siivosin peruukki varastoani. Satuin löytämään vanhan sinisen peruukkini ja aloin heti sen löydettyäni miettimään missä asussa voisin hyödyntää tätä peruukkia. Ja silloin mieleeni pamahti Simon. Ja mikä ettei! Hahmo on sarjassa suosikkini juuri edellä mainit hahmokehityksen vuoksi. Lisäksi jätkältä löytyy niin nerokkaita sanontoja, että perus tällainen pulliainen jää aivan sanattomaksi. 


(Kuva 2) Pressa-asu
Kun miettii Simonin asuvalikoimaa, nousee ensimmäikseksi cossi ideaksi legendaarinen Garlock asu (Kuva 1). Asu nähdään viimmeisten jaksojen aikana ja se on kaikessa nahkaisuudessaan niin upea, että se olisi ehdottomasti yksi unelma asuni. Kuitenkin tähän vaiheeseen asu on turhan haastava, suuritöinen ja kallis, sillä sinistä tekonahkaa saa etsiä hetken ja materiaalina se on isoissa määrin minulle niin tuntematon käsite, että minun tarvisi paneutua siihen kunnolla. Ja niin, onhan se kallistakin.

Hinnan, suuritöisyyden ja materiaalin vuoksi päädyinkin toiseen asuvaihtoehtoon. Ennen Garlock asua Simon kantaa päällään Supreme Commander of Kamina City (puhun tästä lähtien sanalla "Pressa-puku") asua (Kuva 2), johon sisältyy sininen koristeltu takki, valkoinen kauluspaita, punainen vyöhuivi, valkoiset housut kengät sekä Core Drill. Asu on suhteellisen simppeli, mutta siine on silti mukavasti yksityiskohtia ja se on erikoisen muotoinen. Kaiken lisäksi kangaskaapistani löytyy juuri oikean väristä kangasta takkiin, joten koriste osien ja vuorikankaan lisäksi, takin saa väsättyä suhteelisen nopeasti. Asun mukavuuden takia cossi on mukava tehdä, sillä sain yhden pitkä aikaisemman ystäväni Defian houkuteltua cossaamaan sarjan yhtä naispääosaa Yokoa! :)

Millon asun pitäisi valmistua? Mitään tarkkaa deadlinea en ole tälle projektille antanut, mutta jonkunlaisena ideana olisi saada pukea tämä päälle ensimmäisen kerran Yukiconissa helmikuussa. Sen jälkeen asua tullaan varmasti näkemään muissa kevään ja kesän coneissa, minne tulen käymään.

Mutta siinä taisi olla tällä kertaa kaikki! "Suunnitelmia" osioon päivittyy silloin tällöin tulevien asujen suunnitteluja, mutta totta ihmeessä vinkkaan niistä myös täällä Etusivulla, että tiedätte missä mennään. Ennen kuin lopettelen täysin, kysyn myös teiltä lukijoilta jotain koska tykkään niin lukea kommenteja! :)

Mitä asua sinä teet tällä hetkellä ja mihin aioit sen saada valmiiksi? Miksi teet sen ja mitä hahmo sinulle merkitsee?

Seuraavan kerran bloggailen torstaina, jolloin tulee juttua siitä miksi edes pukuilen eri harrastan cosplayta ja mistä kaikke on saanut alkunsa? Ensi kertaan!




8 kommenttia:

  1. Frostiin olisi mahdollisesti tulossa Guilty Crownin Shu ja Danmachin Bell! : 3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja Shu:n teen koska waifulla on jo Inori, ja pidän itsekin sarjasta ^-^ Ja Danmachin Bell, koska se sarja yllätti minut hyvyydellään, nautin niin paljon~ Pakko saada jatkoa D:

      Poista
    2. Oi Shu! Ja muutenkin Guilty Crown sarjana! ;W; Niin hyvä mutta niin surullinen.. Ja My Dearest biisi on jotain niin loistavaa! En tiedä oonko Frostiin tulossa muuta kuin käymään mutta pitää tulla räpsäseen kuva! Tuus sieki morjestaa!

      Poista
    3. Ja paricossit on aina kiva idea! Just sen takia olen kans innoissani Simonista kun saan Yokon kaveriksi :) Ja enpä oo tota DanManchia katsonu, pitäisi varmaan vilkaista millainen sarja kysymyksessä? o-o

      Poista
  2. Oi, ompa kiva idea että ylhäällä olevasta linkistä pääsee suoraan katsomaan, mikä asu on työn alla : )

    Tällä hetkellä minulla on kaksi asua työn alla, mahdollisesti kolmas tulossa, mikäli mies toivon mukaan pian kertoo, minkä asun haluaa Frostbiteen.

    Mutta Ayase Eli sarjasta ja pelistä Love Live, koska ajatuksena on juurikin paricosplay. Alustavasti Frostbiteen, mikäli kaveri saa majoituksen hankittua. Sekä Ren Hakuei Magista ja sekin on paricosplay toisen kaverin kanssa ^^ Eli pitkästä aikaa ihana tehdä paricosseja! Molemmat kaverit ovat vielä tulleet cosplayn kautta ja ensin netin kautta tutustunut heihin, joten aivan mahtia, odotan asuja innolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aattelin että tää ois lukijoille kiva ja helppo tapa nähdä yhtä linkkiä klikkaamalla mikä asu työn alla ja miten sitä oon siihen asti tehnyt! :)

      Täytyy sanoa että molemmat hahmot itselle täysin tuntemattomia (paitsi Love Live pelin tiedän kun kaikki tuntuu sitä pelaavan.. :D). Mutta pikaisella googlauksella odottelen kyllä noita, upean näkösiä asuja!

      Ja paricossit on aina kauheen kivoja! Helpompi ns. hallita ko ryhmäcosseja ja niin paljon kivempaa kuin yksin kun saa kahdestaan pähkäillä photoshoot kuvia yms. Ja toi hellun cossaamisen olen kans havainnut hyväksi, ite koitan kovasti saada tuota jtn cossaamaan :D

      Poista
  3. mahtava!
    Miulla on tällähetkellä tekeillä Digimon Adventure vesio Yamatosta :'D Koulullamme on naamiais juhlat 15.12 teemana Ysäri. sarja aloitettu 1999 joten mikäettei. Digimonia tuijottelin lapsuudessa paljon ja yamato oli suosikkihahmo!

    Toisena on Merlin- tv sarjan merlin ♥ Rakastan sitä sarjaa, ja bae lupautui arthuriksi 8-) Tarkoitus näinä hiippailla Winter neko conissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OI OIJOI OI! Digimon Adventure <3 Toi Yamato sopii kyllä kun nenäpäähän ysäriteemaan! :D Itsellä on suunnitelmana tehdä jossain välissä ensi vuotta Taichi Digimon Adventure Tristä, saa toki nähdä miten saan ton peruukin toteutettua!

      Poista