"Tekstejä Cosplay-harrastuksesta Mikkeliläisen miehen näkökulmasta & hänen henkilökohtaisesta tavasta harrastaa."

Header kuva © Nina Honkanen
Kuvassa esiintyy: THAKI Cosplay & Weetu / Rea Rautamies


Näytetään tekstit, joissa on tunniste cosplay. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste cosplay. Näytä kaikki tekstit

perjantai 29. tammikuuta 2016

Aivoriihi: Lavajuoksut - In vai Out?

"On niin kuuma, kauan nämä muuten yleensä kestää?" Tuo oli varmasti yleisin lause, mitä toistelin kavereilleni Helsingin Kaapelitehtaalla vuonna 2009. Silloiselle vielä alle 18-vuotiaalle pojanklopille näissä tiloissa järjestettävä Animecon oli vasta toinen coni koskaan ja tällöin hän oli ensimmäistä kertaa kävelemässä ihmispaljouden keskellä kohti yleisöpaikkoja, josta pystyi seuraamaan cosplay-kisoja. Sen tarkemmin en kisoja muista, paitsi silloin hyvin yleisen "lavajuoksi kisan", joka jäi mieleeni niin hyvässä kun pahassa. Toisaalta kyseinen kisa sai oman kiinnostukseni kisaamiseen nousemaan, mutta taas toisaalta muistan edelleen sen pitkän ja kuuman puoltuntisen. 

Miksi otin tämän cosplay-kisa konseptin esille?

Selatessani  Suomen Cosplay-piiri (löytyy Facebookista) sivua, iski minua silmiin keskustelu missä käytiin lävitse juuri tämän "lavajuoksun" kohtaloa nykyisessä Suomen coniskenessa - onko kyseessä vielä käyttökelpoinen konsepti vai pitäisikö sen jättää historiaan. Mielipiteitä oli monia erilaisia, mutta syväksi helpotukseni yleisajatus kaikilla oli sama: niiden aika ei ole vielä ohi vaikka jonkin laista muutosta ne ehkä kaipaisivatkin. Olen itse henkilökohtaisesti juuri samoilla jäljillä ja käynkin nyt omia ajatuksia kyseisen ketjun kommenteja lainaten. Kommentit ovat siis suoraan viestiketjusta, mutta olen peittänyt henkilöinen profiilikuvat ja nimet, jotta kaikki pysyvät anonyymeinä.

Ennen kommenteihin siirtymistä selitän mahdollisimman yksinkertaisesti tämän kisamuodon idean. Lavajuoksulla tarkoitetaan cosplay-kisaa tai esitystä, missä osallistujat tulevat pyörähtämään lavalla asunsa kanssa, poseeraavat hetken ja poistuvat tämän jälkeen katsomoon. Joskus osallistujista valitaan voittajat, mutta silloin tällöin olen myös nähnyt tämän toteutuvan pelkästään "showna" ilman kisaideaa. Idea muistuttaa siis hyvin paljon perus vaatenäytöstä catwalkeineen.

Kommentti 1
Kommentti 2
Olen henkilökohtaisesti hyvin samoilla linjoilla kommentti 1 kanssa. Konseptina lavajuoksu on hyvin tärkeä Suomen cosplayskenelle ja varsinkin kisakulttuurille. Kyseinen kisa tai esiintyminen (miten se missäkin järjestetään) on todella aloittelijaystävällinen ja kynnys siihen on mukaan lähtemiseen on paljon matalampi kuin esimerkiksi esityskisassa. Muistan esimerkiksi itse miten juuri Kaapelitehtaalla sain innostuksen lähteä kokeilemaan kisaamista, koska eihän tuo pelkkä lavalla käveleminen niin kamalaa ole!

Toisaalta konsepti tukee aloittelijoiden ja lavakammoisten lisäksi monimutkaisempia asuja (kommentti 2). Muistatteko esimerkiksi muutama vuosi sitten kahden henkilön yhteisasun, jossa toinen raahasi kaveriaan selässään? Asulle ei vain yksinkertaisesti pysty välttämättä luomaan edes lyhyttä esitystä tai se ei tule esille ollenkaan omaksi edukseen. Tällöin missikisamainen kävely on äärettömän näppärä vaihtoehto.

Mutta!
Niin kuin kaikissa muissakin, on myös tässäkin huonot puolensa. Idea on hyvä, konsepti on aloittelija ystävällinen ja tarjoaa joillekkin ainoan ratkaisun kisata, mutta valitettavasti nämä eivät ole syitä jonka vuoksi jokaisen conin on näihin satsattava. Jokaisella conilla tarkoitan tässä tapauksessa niitä isomman luokan tapahtumia, jotka ovat erottuvat joukosta arvokisojen karsinnoilla.


Kommentti 3
Arvokisakarsinnat ovat varsinkin viime vuosien aikana nostaneet päitään myös meillä Suomessa. Aluksi meillä oli vain EuroCosplay ja World Cosplay Summit, mutta nykyisin meillä kisataan jo kahdissa muissakin arvokisoissa.

Ulkomaalaisten arvokisojen karsintojen järjestäminen ei ole pieni homma. Arvokisat tuovat cosplay-vastaavalle ja koko conitealle suuren vastuun: homman on toimittava niin hyvin, että pääkisojen järjestäjä komitea myöntyy karsintojen pitämiselle vielä ensi vuonnakin. Lavan käytön maksimointi, ilmoittautumisten sekä sponsoreiden hoitaminen että yleinen järjestely niin Suomen kun toisen osapuolen päässä tuovat niin paljon hommia, että muille paljon aikaa vieville kisoille ei ole vain aikaa. Uskon että tämän takia arvokisojen karsintojen rinnalla nähdään usein HallCosplay kisa, koska se ei tarvi niin paljon etukäteis ponnistueluja. Ja ei se lavan käyttökään ole ilmaista.

En siis näe oikeasti kovinkaan hyvää syytä sille, miksi isompien tapahtumien pitäisi väkipakolla kuormittaa vielä itseään liikaa. Tietenkin voidaan miettiä, miten sitten esityskisoille on arvokisojen lisäksi joillakin tapahtumissa aikaa, mutta tämä selittyy varmasti kysynnyllä ja kannattavuudella (?)

Mutta aina voidaan myös kehittyä.

Lavajuoksu vaatii konspetina myös mielestäni kehitystä. Vaikka pienemmät tapahtumat ottaisivatkin niistä pääkopin, ei se välttämättä poista mielestäni tämän kisan suurinta ongelmaa eli suunnatonta ajankäyttöä. Hyvin yleisesti lavajuoksuun pitää ilmottautua hyvissä ajoin ennen itse tapahtumaa ja tätä ei yleensä rajoiteta millään tavalla: osallistujia saattaa pahimmillaan olla kisaamassa 20-30. Jos yhdelle kisaajalle on annettu lava-ajaksi noin yksi minuutti, tulee lopulliseksi ajaksi helposti yli 30 minuuttia. Näin kirjoitettuna ei kuulosta niinkään pahalta, mutta kun muistelee itse näitä minuutteja ja kun puolessa välissä alkaa perslihas puutumaan ja keskittymisen tason voi laskea desimaaleilla, on konseptissa pakko olla jotain kehitettävää.

Toinen korjattava asia on kisaajien jako tasoittain. Aloittelijat aloittelijoiden kanssa ja enemmän kokemusta saaneet omiensa pariin, eiks jeh? Aikaa vievää, mutta kuitenkin hyvin rakennettuna todella toimiva ja hyvältä näyttävä tapa. Tietenkin taitotasoa on vaikea mitata (jotkut ensimmäistä kertaa kisaavat saattavat olla ammatti ompelijoita kun taas toiset koskevat neulaan ensimmäisen kerran), mutta jonkin lainen raja on silti hyvä vetää. Paljon käytetty "jos olet kisannut ennen, et ole aloittelija" toimii mielestäni tässä tapauksessa hyvin, kunhan myös ei-aloittelijoille olisi muutakin tarjolla kuin pelkästään esityskisaa.



Mitä siis ajat takaa?

Lavajuoksu kisat ovat konseptina edelleen in. Niiden järjestämisen päävastuun voi tosin unohtaa niiltä coneilta, joilla ohjelmistosta löytyy jo arvokisoja (Desucon, Tracon, Yukicon) ja tarjoa koppia muille coneille. 

Kehittäminen. Selvä maksimimäärä ilmottautumisiin. Ihminen pystyy helposti keskittymään kymmeneen lavalla pyörähtävään ihmiseen, mutta yli 20 alkaa olemaan jo mahdottomuus. Peruutukset ovat tietenkin aina oma päänvaivansa, mutta olisiko ainakin Kuopion Animeconissa käytetty "välitilannekatsaus" tarkistus myös näissä hyvä, jotta tiedettäisiin missä jamassa kisaajat ovat. Varapaikkoja kannattaa myös aina ottaa 2-10 paikkaa. 

Kehittäminen 2. Lavajuoksu muillekkin kuin pelkästään ensimmäistä kertaa kisaamaan tulleille. Esimerkiksi coni X voisi järjestää lavajuoksu kisat, missä otetaan 10 aloittelijaa ja 10 ei-aloittelijaa kisaamaan (+ varapaikat). Tällöin osallistujamäärä pysyisi edelleen hyvässä määrässä ja kisa tarjoaisi mahdollisuuden niin aloittelijoille, kuin myös muuten tätä kisamuotoa suosiville (vaikeasti liikutettavat asut, lavakammo yms). 

------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Alunperin tästä tekstistä piti tulla jotain aivan muuta. Keväinen flunssa ei kuitenkaan hellitä otettaan ja olen edelleen puolikuntoinen, jonka vuoksi keskittyneestä kirjoittamisesta ei vain tule mitään. Halusin silti julkaista teille jotain, joten toivottavasti tämä on edes jotenkin hyvää tekstiä.

Mitä mieltä te olette lavajuoksuista? Puolesta/vastaan vai jotakin rakentavaa kritiikkiä? Kertokaa! Luen aina mielelläni kommenteja ja keskustelen aiheesta lisää. :)

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Asu syyniin 1: Simon The Digger

"Vielä yli kuukausi aikaa, hyvinhän tässä kerkeää saada cossin ennen deadlineä valmiiksi!" Näin sanot nyt, mutta katsellaampa sitten kuukauden jälkeistä fiilistä, kun ompelen ahdistuneena viimeisiä paloja asusta kokoon. Yukicon 3.0 järjestetään Helsingissä 27.-28.2 ja se avaa omalla kohdallani conikauden 2016. Conissa en pyöri rivikävijänä, sillä minut voi löytää infotiskin takaa yhtenä työntekijänä. Uusi kokemus sekin!

Olin myös vuoden 2015 lopussa asettanut deadlinen valmistuksessa olevalle asulleni eli Simon the Diggerin presidentti asulle sarjasta Tengen Toppa Gurren Lagann. Tämän viikon bloggauksen omistankin kokonaan "Asu syynille", jossa käyn lävitse mitä olen tähän asti tehnyt, mitä olen tekemässä seuraavaksi ja mitä on vielä täysin tekemättä. 

Asu syyni 1: Simon The Digger

Simonin asukokonaisuudesta tällä hetkellä valmistuksessa on sen suurin kokonaisuus eli takki. Takki ei ole pelkästään muodoltaa erikoinen (kats. takahelmaa), vaan se sisältää myös runsain mitoin erilaisia koristeista kuten kanttinauhaa, "olkatoppaukset" ja tähti koristeen selässä. Voin onneksi puhtain omatunnoin sanoa, että kaikki kankaat ja muut materiaalit on näitä varten jo hankittu. Ainoastaan yksi asia takkia ajatellen puuttuu ja se on vuorikangas (ja sitä kun sattuu tarvitsemaan sen verran, että kustannukset ovat suhteellisen hintavat). 

Takki alkaa olevaan muodoltaan ja istuvuudeltaan valmis. Sain yllättävän nopeasti oudoilla kaavoillani takin laskeutumaan suhteellisen nätisti ja uskon että vuori-ja tukikankaalla saan sen laskeutumaan vielä enemmän samanlailla kun se on Simonillakin (voi painovoimaton anime). Suuria ongelmia ei ole esiintynyt ja valmiiseen vaiheeseen kaivataan pelkästään juurikin vuori-ja tukikangasta. Suunnitelmissa olisi vielä tänään mittailla vielä kuinka paljon ensimmäiseksi mainittua tarvitaan ja käyn huomenna katselemassa Eurokankaassa, josko saisin budjettiin sopivalla hinnalla kyseistä tuotetta. Jos en, niin 25.päivä on onneksi opiskelun ohessa tekevän työläisen onnenpäivä eli palkkapäivä.
Kullan sävyinen kangas on pistetty paikoilleen nuppineuloilla ja periaatteessa voisin kiinittää sen jo kokonaan ompelukoneella yhdestä kohtaa... Mutta toista puolta minun silti pitää odottaa siihen asti, että saisin sen vuorikankaan, hehee. Tähtikuviosta en tahtoisi millään kertoa mitään, mutta koska olen itseironinen möhkäle, kerron ja näytän teille miten kädetön olen tämän tapaisissa jutuissa.


Kuvat vääntyneistä tähdeistä olivat vanhalla kännykällä, joten tässä teille Paint teokseni miltä ne näyttivät.
Tuossa on monia, monia ja monia kaavoitus yrityksiä jotta saisin tuollaisen oikealla puolella olevan tähden tehtyä. Ja en siis oikeasti ymmärrä miten tämä voi olla niin törkeän vaikeaa ja mahdottoman tuntuinen tehtävä minulle! Jos saisin tehdä sellaisen tarkan, hoikan ja nätin tähden homma toimisi paljon paremmin, mutta tuo on tollainen epämääräinen möhkäle jossa ei ole tarkkuuden hiventäkään! Hyvänen aika, tämän kanssa minä tulen kärsimään vielä pitkään!

Vuorikankaan oston ja kiinnityksen jälkeen alan tekemään takin alla olevaa kauluspaitaa sekä housuja. Animessahan nuo ovat kokoasu, mutta helpotuksen ja kätevyyden vuoksi (tahtoisin tosiaan käydä vessassa myös conipäivänä) päätin toteuttaa nuo erikseen. Hommaa helpottaa tuo lanteilla oleva kangaspala, joka mukavasti peittää nolon vilppini. Tulevaisuudessa varmaan teen myös kokoasun, sillä Simonin vankikohtauksesta olisi makia saada photoshoottia aikaan! Aika näyttää! Paidan ja housun lisäksi hommana on vielä kengät (pohjakengät bootcovereille löytyy) ja Core Drill, jonka työstön olen jo aloittanu worblasta. Siitä laittaisin mieluusti teille kuvan, mutta se on kadonnut työhuoneen syövereihin. Pitäisi varmaan joskus siivota tuokin.

Ja siinä oli ensimmäinen "Asu syyniin" postaus Simonista. Pistän seuraavan sen jälkeen, kun olen saanut vuorikankaan käsiini ja olen saanut sen sekä tukikankaan kiinnitettyä ja näin testattua, miltä helma näyttää sen jälkeen. Tämän lisäksi koska bloggaus tauko venähti mahdottoman pitkäksi joulun jälkeen, lisään myös tähän postaukseen Conikalenterini. Näytän teille nyt, mihin vuoden 2016 tapahtumiin olen melko varmasti ja täysin varmasti tulossa. Myöhemmin lisäilen tuonne Conikalenteri kohtaan myös conit, missä olen käynyt vuosien mittaan.

Yukicon 3.0, 27.-28.2.2016 @Helsinki: Varmasti tulossa.
Cosvision, 23.-24.4.2016 @Hämeenlinna: Varmasti tulossa.
Mimicon, 28.-29.5.2016 @Mikkeli: Varmasti tulossa.
Desucon, 24.-26.6.2016 @Lahti: Epävarma
Kawacon, 3.-4.7.2016 @Joensuu: Epävarma
Animecon, 9.-10.7.2016 @Jyväskylä: Varmasti tulossa.
Tracon, 3-4.9.2016 @Tampere: Ehkä.

Siinä ne olisi! Yukiconin jälkeen lisäksi paljastan seuraavan tämän vuoden cosplay projektin, jonka deadline mitä luultavimmin on Cosvisionissa. Mutta eiköhän siinä ollut kaikki tällä erään. Ensi viikkoon!

lauantai 16. tammikuuta 2016

Asukollaasi, alotetaan vuosi 2016

No kappas sentään. Joulukuu vaihtui tammikuuksi ja vuosi 2015 vaihtui vuoteen 2016... Ja vasta nyt blogiin tulee uusi teksti. Mitäs sitä selittelemään: joulukuun kouluhommat, opiskelijakunnan hallitukseen pääsy ja reissu kotiseuduille.. Aika vain meni jotenkin kaikkeen muuhun kuin blogin kirjoitteluun. 

Tässä sitä kuitenkin taas ollaan valmiina jatkamaan kirjoittelua. Ajattelin näin uuden vuoden kunniaksi suunnata katseeni aluksi vanhoihin juttuihin, ennen kuin alan höpöttelemään Simonin presidentti asun valmistumisesta tai arvioimaan tämän hetken coniskenen polttavia puheenaiheita. On siis aika avata blogin yläkulman seuraava luukku eli Asukollaasi. Kollaasin jaan teille kuvan muodossa, josta löytyvät kaikki tähän asti valmistuneet asuni. Nostan 2015 mennessä valmistuneista asuista itselleni kaikista merkittävimmät ja kerron niistä tarkemmin muutamalla sanalla. Sen jälkeen tulevat cossit käyn aina tarkasti läpi Asukollaasi kohdassa, eli sitä kannattaa seurata tulevaisuudessakin!


Ichigo Kurosaki (Bleach), Yamamoto Takeishi TYL (Katekyo Hitman Reborn!), Grey (Fairy Tail), Yamamoto Takeishi (Katekyo Hitman Reborn), Roronoa Zoro (One Piece), Mashiro Moritaka (Bakuman), Hiruma Yoichi (Eyeshield 21), Gajeel Redfox (Fairy Tail), Sanji, The Ball Man (One Piece), Naruto Uzumaki (Naruto Shippuuden: DSC Wii), Kagami Taiga (Kuroko no Basket), Sanji Dressrosa Arc (One Piece), Klein (Sword Art Online), Naruto Uzumaki (Naruto Shippuuden), Tulio (Tie El Doradoon) 

Naruto Uzumaki (Naruto the Movie: The Last), Sabo (One Piece), Sting (Fairy Tail)


1. Ichigo Kurosaki (Bleach): Se ensimmäinen. Se mistä kaikki alkoi. Kuten voitte arvata, on Ichigo cossina minulle aivan erityinen. Asu on teetetty Sodankylän paikallisella ompelijalla, joka oli kyllä haaste sinällään sillä ompelijalle piti selittää hakaman idea housuhame sanalla. Ja kangas? Kiiltävää, liukas pintaista halpiskangasta, joka äidin kanssa valittiin ihan hinnan ja värin perusteella. Kauheaa eikö? Ja silti olen siitä niin ylpeä tuosta shinigami asusta, joka on edelleen porukoideni vaatekaapissa. Pitäiskö joskus...?

10. Hiruma Yoichi (Eyeshield 21): Eipä tämä toinenkaan nostamani cossi hienoudellaan kehuskele. Mutta hei, se on sentään ensimmäinen lähes täysin itse tekemäni cosplay housuja lukuunottamatta. Peruukin stailaus on aitoa THAKI Cosplaytä vuodelta 2011, peliasu ommeltiin kokoon coni päivän edeltävänä yönä kello kahdelta ja housut löytyivät Rovaniemen H&M:ltä. Mutta silti, siitä se kaikki alkoi! Seuraava asu, Gajeel Redfox oli taas ensimmäinen kokonaan itsetehty cossi.

8. Naruto Uzumaki (Naruto Shippuudn: Dragon Scroll Chronicles Wii): Tämä asu aloitti mielestäni minulla aivan uuden ulottuvuuden cosplayn parissa. Asussa tuli testiin monia ennestään minulle tuntemattomia materiaaleja, opin uusia juttuja kaavottamisessa ja muutenkin asu oli pienen projektin kokonaisuus. Harmi kun kyseinen takki on mennyt pieneksi eikä enään mahdu päälle (vannon että ei maha vaan hartiat). 

14. Klein (Sword Art Online): Siitä asti kuin aloitin cosplayn, aloin unelmoimaan World Cosplay Summit karsintoihin osallistumisesta. Vuonna 2013 unelma toteutui vihdoin, kun nousimme veljeni Hitsuwan kanssa lavalle Kleininä ja Kiritona Sword Art Online sarjasta. Esitys ei ollut kummoinen ja asujenkin loisto jäi vähäiseksi muiden asujen hienoudessa, mutta kokemus oli mahtava! Ja juuri siksi tämä cossi on minulle niin tärkeä. Ja pääsimpä tekemään isoimman armor asuni tähän asti. 


Siinäpäs ne oli! Tulipas suhteellisen lyhyt postaus, todella harvinaista meinaas meikäläiseltä! Ensi viikolla lupailen sitten pitempää tekstiä, kuhan opiskelijakuntien risteilystä selviän hengissä. Palaillaan! See ya!



. 

torstai 3. joulukuuta 2015

Miten & Miksi Cosplay

Noin kahdeksan vuotta sitten vuoden 2007 loppu syksystä tapahtui jotain merkittävää. Nuori yläastelainen teinipoika selasi internettiä ja törmäsi YouTube selailullaan videoon nimeltä "Ginga Densetsu Weed Opening". Video olisi muuten ollut video muiden joukossa, mutta tämä herätti teinissä kiinnostuneen ja nostalgisen tunteen: "... Eikös tämä ole Hopeanuoli?" Tuon tapauksen jälkeen tätä teiniä ei voinut muiden ikätovereidensa mielestä pitää enään normaalina, mitä tuo sana heille sitte tarkoittikin. Murrosiän kanssa kamppaileva pojan kloppi nähtiin tähyilemässä ruokakauppojen lehtihyllyillä moottoriurheilu ja Aku Ankka julkaisujen sijaan lasten sarjakuvia ja vielä japanilais alkuperäisiä sellaisia. Mukaankin osa saattoi lähteä ja yksi näistä mukaan lähtevistä oli lasten korttipeleistäkin tuttu nimi Yu-Gi-Oh.

Kuva (c) Weetu / Rea Rautamies
Muokkattu: THAKI Cosplay
Teini ei kuitenkaan ollut yksin tämän uuden harrastuksena kanssa. Hän alkoi tutustua samana vuonna myös muihin ikätovereihin, jotka olivat kiinnostuneet japanilaisesta populäärikulttuurista ja varsinkin animesta ja mangasta. Näiden uusien kavereiden kautta poika alkoikin tutustua yhä useampiin sarjoihin ja näistä uusia suosikkeja olivat Naruto, Bleach ja InuYasha. Samoihin aikoihin tämä pojan kloppi alkoi pyöriä erilaisilla anime/manga-foorumeilla ja loi itselleen nickin Thaki, joka muodostui sen aikaisesta suosikkihamosta Kakashista (Naruto). Kakashi -> Thakasi (oman nimen ensimmäinen kirjain mukaan) -> Thaki (lyhyempi).

Vuoden 2008 kesällä Thaki törmästi sanoihin cosplay ja con, kun hänen kaksi kaveriaan olivat lähdössä käymään Jyväskylän Animeconissa ja toisella heistä oli tarkoitus cossata jonkun animesarjan hahmoa. Ideana harrastus tuntui pojasta uskomattoman hienolta, olihan hän lapsesta asti tykännyt yrittää pukeutua suosikkisarjojensa hahmoiksi ja näin tuntea olevansa kuin itse hahmo. Kun kaksikko palasi takaisin ensimmäiseltä conimatkaltaan ja näytti pojalle ottamiaan kuvia, pojan innostus vain kasvoi: "Ai noin moni harrastaa tuota upeaa harrastusta.. Minäkin haluan!"

Kuva (c) Miika Ojamo
Vähän päälle puolivuotta kului anime sarjoja seuraamalla ja cosplay harrastuksesta tietoa keräämällä internetin kautta, kun poika ja kolme muuta hänen kaveriaan kuulivat Kemissä järjestettävästä Kitacon tapahtumasta helmikuussa 2009. Ja eikä aikaakaan, kun neljän hengenporukka päätti yhteistuumin cossaavansa tässä tapahtumassa, joka olisi pojalle ensimmäinen coni ja koskeus cosplay harrastukseen. 

Ensimmäiseksi asuksi Thaki valitsi Ichigo Kurosakin sarjasta Bleach, koska hän halusi cossata hahmo joka olisi yhtä pitkä kuin hän itse. Koska aloittelevalla cossaajalla ei ollut minkään laista kosketuspintaa ompeluun, teetti hän asun paikallisella ompelijalla. Ichigon miekan hän teki isäpuolensa kanssa vanerista. Asu valmistui ajallaan ja Kitaconissa hän pääsi pukemaan sen ensimmäisen kerran ylleen (kuvassa Thaki, Defia ja TaiMaaKar, neljäs henkilö puuttuu). 

Niin con kuin cosplay harrastuksena sävähdytti tätä nuorukaista niin paljon, että samana kesänä suunnattiin vielä Kaapelitehtaan Animeconiin. Sen jälkeen niin coneja ja cosseja on tullut läjäpäin ja myös ystävyyssuhteita näistä piireistä on syntynyt vuosien varrella monia. 



Tässä siis tarina, miten aloitin alkujaan cosplay harrastukseen ja päädyin edes koko skeneen. Kuten monilla muillakin, lähi se minulla puhtaasti animen ja mangan kautta ns. luonnollisena etenemisenä harrastuksessa. Myöhemmin kuitenkin ymmärsi, että cosplay irtaantuu animanga harrastuksesta täysin, se on enemmänkin elämäntapa. Mutta mikä saa minut jatkamaan harrastuksen parissa näin seitsemän vuoden jälkeenkin? Miksi harrastan cosplayta?

Cosplay on lajinaan laaja ja se on antanut esimerkiksi minulle harrastajana paljon enemmän, kuin mikään muu harrastus aikaisemmin. Pukuilulla ei ole myöskään selvää muottia, vaan harrastaja saa itse päättää miten paljon haluaa harrastuksestaan ottaa irti. Siitä löytyy:


  • Kädellinen puoli,  ompelusta puukäsitöihin ja askarteluun. Voit puvusta riippuen päästä tekemään pelkästään vain ompelua tai vaikka kaikkea näitä kolmea esimerkkiä
  • Sosiaalinen puoli. Monen harrastajankin mielestä harrastukena cosplay on hyvin epäsosiaalista, sillä cossin teko tapahtuu yleensä yksin pimeässä huoneessa ruudun edessä ja ihmisiä nähdään pelkästään coneissa pari kolme kertaa vuodessa. Itse taas näen, että cosplay on hyvin sosiaalinen harrastus: sillä on laajat yhteisöt internetissä (myös netissä käytävä keskustelu sosiaalista toimintaa) ja sen kautta voi saada elinikäisiä ihmissuhteita. Laji on myös kansainvälinen.
  • Esiintyminen: Cosplay antaa lavalle haluaville mahdollisuuden päästä esiintymään kuin näyttäjä ikään. Eikä siinä edes kaikki: cossaaja itse käsikirjoittaa esityksensä, teettää taustanauhan ja parhaimmillaan taustavideon. 
  • Kilpaileminen: Kilpailunhaluiset pääsevät myös kisaamaan toisia vastaan. Kisat eivät rajoitu pelkästään coneissa järjestätteviin kisoihin, vaan lajissa pääsee edustamaan myös SM-, EM-, ja MM-tasolla.
  • Hauskanpito


Sexy No JUTSU!
Kuva (c) Nina Honkanen
Näiden lisäksi harrastuksessa on myös monia muita asioita, mitkä tekevät harrastuksesta juuri harrastajalle tärkeäksi. Itselle tämä esimerkiksi tämmöinen on se hetki, milloin cosplayn pariin päädyin. Teini-iän angseissa cosplay oli älyttömän hyvää mielenhoitoa ja sen kautta pääsi näkemään, kuinka omantyö palkittiin upeilla asuilla. Samalla tämä pikkukylällä asuva sai paljon ystäviä ympäri Suomea. Ja niin, enpä minä tässä kirjottelisi tätäkään ilman cosplayta. Eli miksi cosplay? Cosplay antaa ja opettaa paljon, sen kautta muodostuu upeita ystävyyssuhteita ja jokainen voi harrastaa sitä niin kuin parhaaksi näkee. En vaihtaisi harrastusta mistään hinnasta pois. 


Se oli sitten siinä! Alunperin tarkoituksena oli tehdä vblogi aiheesta, mutta se jäi kouluhommien vuoksi pois. Olen kuitenkin työstämässä toista mokomaa, eli videon saatte ensiviikolla joko tiistaina tai torstaina! Ja hei, olisi todella mielenkiintoista kuulla 

Mikä tekee teille cosplaysta tärkeän harrastuksen ja miksi sitä yleensäkkin harrastatte?
ja Miten olette cosplayn aloittaneet?

Kommentoikaa tai tehkää blogipostaus aiheesta! Niitä olisi todella mielenkiintoista ja inspiroiva lukea! :) Mutta ei siinä, minä palaan koulutehtävien pariin! Ensi bloggaus tulee 8.päivä tiistaina! Nähdään silloin!



tiistai 1. joulukuuta 2015

Poralla kohti taivasta

Totta jokainen lukijakin heräsi tänä aamuna samalla tavalla kuin minä? Kello soi, hyppäsit sängystä ja ryntäsit suoraa päätä joulukalenterille jotta saisit aamun ensimmäiseksi herkuksi makoisen suklaan? Minä ainakin tein juuri näin ja ai että oli hyvää! Eli oikein hyvää joulukuun ensimmäistä kaikille! Jouluhulle (kuten minulle) tämä on ehdottomasti parasta aikaa vuodesta!

Viimme torstaina avasin ensimmäisen linkin tuolta yläpuolelta. Aiheena oli itseni esittely kunnolla, sillä sellaista en ollut vielä missään vaiheessa tämän blogin historiassa tehnyt! Tarkoituksena oli että tänä tiistaina avaisin seuraavan linkin "Miksi Cosplay", mutta pääsette odottamaan sitä vielä torstaihin asti. Aiheena asia sattuu nimittäin olemaan sen verran pitkä, että mielummin paneudun siihen kunnolla... Ja minulla saattaa olla siihen liittyen pieni idea minkä aion toteuttaa! Heheh!

"Miksi Cosplayn" sijaan avaan tänään "Suunnitelmia" linkin. Linkin taakse tulee tietoa sillä hetkellä valmistumassa olevasta asusta sekä pientä mietintää tulevaisuudesta: mitä asua teen nyt, mistä materiaalista ajattelin tämän osan siitä asusta tehä, mikä asu voisi olla seuraava ja miten tekisin tulevan asuni. Ja koska tällä hetkellä näitä tietoja en ole teille vielä jakanut, kerron nyt samalla tällä hetkellä vaiheessa olevan asuni!




(Kuva 1) Garlock Simon
Tengen Toppa Gurren Lagann on itselleni sellainen "kulttisarja". Kun minulta kysystään suosikkisarjojani, jää se yleensä unohduksiin kun hehkutan One Piecen hienoutta ja Naruton nostalgisuutta. Kuitenkin kun puhe kääntyy sarjaan, missä poralla päästään avaruuteen asti, nousee minulle niskakarvat pystyyn. Sarjana Gurren Lagann ei nouse aina mieleen, mutta silloin kun puhe vähäkin hairahtaa sinne suuntaan, muistaa taas miten nerokkaasti käsikirjoitettu, upeasti animoitu ja eeppisesti tuotettu sarja oikeasti olikaan kyseessä. Sarjasta löytyy niin upea juoni, mahtavia ja mieleenpainuvia hahmoja sekä ihan älyttömän ihana hahmokehitys päähenkilön kohdalla. 


Olen jo kauan aikaa unelmoinut Simonin cossaamisesta. Syy miksi se tuli mieleeni tällä kertaa on hyvin simppeli: siivosin peruukki varastoani. Satuin löytämään vanhan sinisen peruukkini ja aloin heti sen löydettyäni miettimään missä asussa voisin hyödyntää tätä peruukkia. Ja silloin mieleeni pamahti Simon. Ja mikä ettei! Hahmo on sarjassa suosikkini juuri edellä mainit hahmokehityksen vuoksi. Lisäksi jätkältä löytyy niin nerokkaita sanontoja, että perus tällainen pulliainen jää aivan sanattomaksi. 


(Kuva 2) Pressa-asu
Kun miettii Simonin asuvalikoimaa, nousee ensimmäikseksi cossi ideaksi legendaarinen Garlock asu (Kuva 1). Asu nähdään viimmeisten jaksojen aikana ja se on kaikessa nahkaisuudessaan niin upea, että se olisi ehdottomasti yksi unelma asuni. Kuitenkin tähän vaiheeseen asu on turhan haastava, suuritöinen ja kallis, sillä sinistä tekonahkaa saa etsiä hetken ja materiaalina se on isoissa määrin minulle niin tuntematon käsite, että minun tarvisi paneutua siihen kunnolla. Ja niin, onhan se kallistakin.

Hinnan, suuritöisyyden ja materiaalin vuoksi päädyinkin toiseen asuvaihtoehtoon. Ennen Garlock asua Simon kantaa päällään Supreme Commander of Kamina City (puhun tästä lähtien sanalla "Pressa-puku") asua (Kuva 2), johon sisältyy sininen koristeltu takki, valkoinen kauluspaita, punainen vyöhuivi, valkoiset housut kengät sekä Core Drill. Asu on suhteellisen simppeli, mutta siine on silti mukavasti yksityiskohtia ja se on erikoisen muotoinen. Kaiken lisäksi kangaskaapistani löytyy juuri oikean väristä kangasta takkiin, joten koriste osien ja vuorikankaan lisäksi, takin saa väsättyä suhteelisen nopeasti. Asun mukavuuden takia cossi on mukava tehdä, sillä sain yhden pitkä aikaisemman ystäväni Defian houkuteltua cossaamaan sarjan yhtä naispääosaa Yokoa! :)

Millon asun pitäisi valmistua? Mitään tarkkaa deadlinea en ole tälle projektille antanut, mutta jonkunlaisena ideana olisi saada pukea tämä päälle ensimmäisen kerran Yukiconissa helmikuussa. Sen jälkeen asua tullaan varmasti näkemään muissa kevään ja kesän coneissa, minne tulen käymään.

Mutta siinä taisi olla tällä kertaa kaikki! "Suunnitelmia" osioon päivittyy silloin tällöin tulevien asujen suunnitteluja, mutta totta ihmeessä vinkkaan niistä myös täällä Etusivulla, että tiedätte missä mennään. Ennen kuin lopettelen täysin, kysyn myös teiltä lukijoilta jotain koska tykkään niin lukea kommenteja! :)

Mitä asua sinä teet tällä hetkellä ja mihin aioit sen saada valmiiksi? Miksi teet sen ja mitä hahmo sinulle merkitsee?

Seuraavan kerran bloggailen torstaina, jolloin tulee juttua siitä miksi edes pukuilen eri harrastan cosplayta ja mistä kaikke on saanut alkunsa? Ensi kertaan!




tiistai 24. marraskuuta 2015

Hellurei!

Silloin tällöin elämässä tulee hetkiä, jolloin joku asia on pistettävä tauolle pitemmäksikkin aikaa, jotta siitä ei häviäisi hehku ikuisesti. Nämä surullisilta kuulostavat tauot eivät ole kuitenkaan pelkästään negatiivisia. Jos joutuu tauottamaan jotain niin rakasta ja tärkeää, joka on ohjannut omaa elämää monet vuodet, on sille oltava jokin hyvä syy ja tarkoitus.

Tällainen tilanne kävi minulle rakkaan harrastukseni cosplayn kanssa noin yli puolivuotta sitten. Ajatuksissa on pyöriny syyksi muuan muassa ajan vähyys ja muiden resurssien uupuminen, mutta totta puhuen suurin syy on ollut motivaation puute. Tiedättekö miltä tuntuu, kun jotain haluisi tehdä ihan mielettömästi, mutta motivaatio ja inspiraatio ei anna sille vain tilaa? Ja jos antaa, ovat ne vain hetkellisiä moottoreita, jotka kestävät maksimissaan muutaman kuukauden. Annetaan herra Tulion tarkentaa tätä tunnetta.




Yksi tämmöinen "hetkellinen moottori" tapahtui minulla ennen Animeconia ja toinen kuukautta ennen Traconia. Sain ulkopuolisten ihmisten sekä NCC finaalin kautta suuren innostuspuuskan, joka kattoi yhteensä kaksi asua: Stingin Fairy Tailista ja Sabon One Piecestä (valmistui alunperin jo Kesä!Desuconiin, mutta uudistettu versio oli tulossa Traconiin). Asujen valmistumisen jälkeen minulla oli sellainen olo, että tahdoin kahmia kaikki cossattavat hahmot läpi heti ja nyt. Suunnitelmia tehtiin, kankaita kateltiin ja pam. Moottorista loppui puhti. Facebookin cosplay-sivu hiljeni ja kankaat jäivät pölyyttymään nurkkaan - innostusmoottorit olivat kuluneet loppuun.

Tämän kyseisen tapauksen jälkeen aloin hiljalleen pohdiskelemaan itsenäni cossaajana: haluanko enään harrastaa, miten sitä harrastan ja mitkä ovat tavoitteeni harrastuksessa. Päätin että ennen kuin aloitan yhdenkään cossin uudelleen suunnittelua, käyn nämä asiat päässäni läpi. Helpotuksena blogini lukijoille: koska nyt tätä tässä kirjoittelen, on vastaus ensimmäiseen kysymykseen "Kyllä."


Cosplay harrastuksena ja elämäntapana on ollut ja on edelleen minulle niin tärkeä, että en halua missään nimessä lopettaa sitä. Tahdon edelleen kokea haastavien asujen kanssa itkuiset ja kiukun täytteiset yöt, haluan päästä vielä lavalla pistämään itseni ja osaamiseni likoon ja tahdon tutustua vielä niin moneen uuteen kanssa harrastajaan erilaisissa tapahtumissa ja sen ulkopuolella. 

Päämääränä on kuitenkin luoda nyt harrastukselle pohja, minkä pinnalta alan tätä jatkamaan mahdollisimman hyvin nykyisen elämäntilanteeni rinnalla. Kiinnostukseni, motivaationi ja resurssini jakautuvat nyt niin monelle taholle (ammattikorkeakoulu, valo/videokuvaus, seurustelusuhde, liikunta), että en millään kykene enään luomaan listaa "nämä kuusi asua toteutan tänä vuonna". Sen takia olen päätynyt ratkaisuun, jossa valitsen ja teen yhden asun kerrallaan ja alan sen jälkeen suunnittelemaan vasta toista. En tietenkään pistä itselleni mitään ehdotonta eitä muiden asujen mietintään sen yhden tekovaiheessa, mutta tarkan päivämäärän ja conin sijaan kirjoitan ideat ylös ja palaan niihin kun yksi asu on valmiina. Ja niin, se yksi asu tehdään sillä huolellisuudella että kehtaa kolmessa tai vaikka viidessä seuraavassa tapahtumassa pidellä yllä. 

Tämän tekstin ideana oli siis jollakin tavalla avata teille lukijoille missä olen piileskellyt edelliset puolivuotta. Täällähän minä Mikkelissä inspiraatio ja motivaatio hukkateillä. Blogin tulevaisuus? Uskon että alan käyttämään blogia taas enemmän julkaisu työkaluna kuin Facebookkia. Viimeksi mainitussa on hyvät puolensa, mutta tuntuu että siellä asiat pitää tiivistää niin pieneen kasaaan ja minunlaiseni kirjoittaja sielu ei pääse oikein oikeuksiinsa. Eli tämä Let's GO!-blogi tulee saamaan uusi juttuja mukavasti osakseen tulevaisuudessa. Muuan muassa: videoblogeja ja mielipidekirjoitteluja. WIP ja coniraportit tulee joko tekstinä tai videona, riippuen aina materiaalista.

Ja onko minulla mielen päällä jo asua? Kyllähän sellainen on jo suunnitteilla ja vähän tehtynäkin jo! Mutta siitä lisää ensi tiistaina, joka alkaa tästä lähtien olemaan uuden blogitekstin julkaisupäivä! Näkyilläämpä silloin!

Sabo, One Piece = Cossaaja THAKI Cosplay, Kuvaajana Jani-Sama.




sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Mielipide: Suomen Cosplayskene Somessa

Ohoh. Let's Go-blogini on piettänyt pienoisen kesäloman toukokuun alusta tähän päivään asti! Tunnustan, että blogi ei ole oikeastaan käynyt mielessänikään töiden ja matkustelun ohessa.. Mutta ei hätää, tässä ollaan taas! 

Kawacon jäi välitse jalkavammani takia ja sinnekin olen tehnyt kokonaan uuden asun, josta en ole blogini puolella vielä maininnut kertaakaan. Kuitenkin ennen sitä päätin kirjoittaa pitkästä aikaa mielipidetekstin, joka tällä kertaa käsittelee Suomen cosplayskeneä. Olen jo kauan aikaa miettiny haluanko kirjoittaa tästä vai en, mutta lopulta minun oli vain pakko.

Teksti on pienessä väsymyksessä ja kiireessä kirjoitettu, mutta toivon että lukijat saavat kuvan siitä, mitä ajan tekstillä takaa. Teidän kommenttinne ja omat mielipiteenne ovat tervetulleita jälleen kerran! :)


Mielipide: Suomen cosplayskene Somessa. 
(Some = Sosiaalinen media) 

Suomen cosplayskene on laaja "käsite", joten en voi millään yhdellä kirjoituksella paneutua kaikkeen siihen liittyvään. Tämän vuoksi puhun nyt yleisesti sen suunnasta: mistä ollaan mielestäni lähdetty liikkeelle, missä ollaan nyt ja miksi.

Aloitin cosplayn vuoden 2009 keväällä eli viisi vuotta sitten. Silloin conit pystyi laskemaan melkeimpä yhden käden sormilla, yhteisöjätti Facebook oli vasta rantautunut Suomeen, cosplay harrastajien määrä oli suhteellisen pieni (tai ei näkyvä) ja näiden harrastajien kohtaamispaikka Internetissä nickien takana oli Aniki & IRC-Galleria.

Samalla kun aloin yhä vahvemmin cosplaytä harrastamaan, alkoi myös Facebook yleistyä suomalaisilla. Yhä useampi ihminen liittyi mukaan ja näin ollen myös cossaajien määrä nykyisessä yhteisöjätissä alkoi hiljalleen kasvaa. Jonkunajan päästä palveluun tuli uusi ominaisuus: yhteisöjen ja ryhmien perustaminen. Ja eikä aikaakaan, kun naamakirja oli täynnä erinlaisia Japanilaiselle populäärikulttuurille omistettuja yhteisöjä. Suomen cosplay skenessä oli alkanut Facebookin aikakausi.

Miksi otin tämän esille, enkä esimerkiksi puhunut mielummin conipiireistä? Karu fakta on, että paripäiväiset tapahtumat ovat HYVIN pieni osa Suomen cosplayskeneä. Sanoisinko, että mielestäni 80% skenen tapahtumista tapahtuu conien ulkopuolella ja siellä missä ihmiset kokoontuvat: Internetissä. Jotta voisin puhua siitä miten tämä skene on muuttunut näiden viiden vuoden aikana, on minun pakko ottaa esille tämä maailma ja sen tapahtumat ja niiden vaikutukset.

Se mitä yritin ajaa takaa tuolla pienellä "historian luennolla" on se, että meidän rakas oma Suomen cosplayskenemme on tekemässä tällä hetkellä muutosta. Tai no. Se on tehnyt sitä jo hyvän aikaa, mutta vasta nyt sen vaikutukset alkavat näkymään kunnolla. Vaikutukset ovat niin positiivisia kuin negatiivisia, mutta kuten yleensäkkin, tulevat negatiiviset seikat helpommin pinnalle ja alkaa aina niin nautinnollinen paskamyrsky. Koska koko kevään ja alkukesän pinnalla on ollut niin paljon näitä muutoksen tuomia negatiivisa seikkoja, päätin listata ne ja niiden syyt:


(1). Vanha nickien ja avatarien takana pyörivien harrastajien yhteisö on alkanut muuttumaan yhteisöksi, jossa nämä samaiset harrastajat toimivat nyt omilla nimillään. Facebookissa kuitenkin todella harva pyörii yhteisöissä ns. "vale-nimellä", vaan suurin osa käyttää omaa aitoa naamakirja tunnusta myös yhteisöissä. Tämän vuoksi tutustuminen toisiin harrastajieen voi olla esimerkiksi paljon helpompaa kuin ennen. Asiat eivät kuitenkaan valitettavasti ole vain positiivisia

Voisi luulla, että tämä muutos olisi vähentänyt pilkkaamisten ja conikiusaamisen määrää, sillä nyt ei voikkaan enään piiloutua oman nickinsä taakse toista kiusaamaan. Mutta päinvastoin. Se alun "pelko" omalla nimellä toimimisella katosi heti alussa ja hommasta tuli oikeastaan vain pahempaa. Enään ei kiusata toista vain nickin kautta, vaan nyt pystytään pienessä "me ollaan parempia"-ryhmässä pilkkaamaan kanssa cossaajaa ihan nimellä ja levittää hänestä kaikenlaista kivaa ympäri nettiä. Lisäksi Facebook voi olla todella avonainen kirja, jos yksityisasetuksia ei ole hoitanut oikein ja omat cossikuvat voivat päätyä kenen vain käsiin.


(2). Anikin foorumin vaihtuminen Facebookin yhteisöihin toi myös toisen ongelman, josta on ny parin viikon aikana ollut paljon puhetta. 

Foorumin tarjoamissa palveluissa eri asiat pystyttiin jakamaan eri kategorioihin ja näin ollen keskustelualue pystyi siistinä ja ennen vastatut kysymykset ja niiden vastaukset löytyivät helposti. Näin ihmiset, jotka eivät jaksa googlettaa tietoa, pystyivät kätevästi tarkistamaan todella nopeasti jo kysytyt kysymykset läviste ja löytämään vastauksen ilman, että kysysyisivät saman asian sen sadannen kerran.

Facebookin yhteisöpalvelu tarjoaa oikeastaan vain yhden "seinän", mihin kaikki harrastajien kirjoittaman jutut ja kysymykset kasaantuvat yhdeksi, isoksi köntäksi. Kukapa sitä haluaa alkaa scrollaamaan yhtä seinää lävitse, jonne hyvällä tuurilla saattaa tulla päivässä sata uutta päivitystä?


(3). Harrastajamäärän räjähdysmäinen nousu on vaikuttanut skenessä jo esimerkiksi lippujen saatavuuteen.  Tämän lisäksi tämä samainen vyöry on aiheuttanut ongelmia myös netissä. (2) kohdan ongelma nousee vielä pahemmpaksi, kun yhteisöstä löytyy lähes 1500 käyttäjää ja joista esimerkiksi yli puolet saattaa olla aktiivisia käyttäjiä.

Lisäksi Facebook löytyy nykyisin lähes jokaiselta suomalaiselta, joten yhteisöt löydetään paljon helpommin kun ennen vanhaa esimerkiksi Aniki.


(4) Ja koska käyttäjiä paljon, on erinlaisia ja erinikäisiä käyttäjiä paljon. Tämä taas voi piirien jakautumisia joukoksia X ja Y, jotka ovat eri mieltä jostain asiasta ja rakas vähemmistö nörriporukkamme on sisällissodassa, vaikka oikeasti olemme kaikki samaa porukkaa. 


Onko Suomen cosplayskenen muutos sitten huono juttu, koska negatiivisia seikkoja on näin paljon? Ei minun mielestäni.

"Aikakausien vaihtuessa myrskyää aina." sanottiin erässä suositussa Shonen-sarjassa ja näinhän se on. Tämän näki juuri tänään selvästi Facebookissa, kun iso yhteisö kaatui ja toinen luotiin tilalle, koska vanhan yhteisön tilanne oli epäselvä. Uusi "aikakausi" etsii paikkaansa skenessä ja menee hetki ennen kuin se asettuu tukevasti paikoilleen. 

Jokaiseen neljään ongelmaan löytyy ratkaisut, kunhan niin yhteisöjen pitäjät että käyttäjät ymmärtävät, miten tulee toimia ja mitkä ratkaisut ovat parhaimpia. Esimerkiksi (2) kohtaan ollaan tekemässä mukavasti juuri tällä hetkellä muutosta, kun kategoriointi hoidetaan Facebookissa sille mahdollisella tavalla: tekemällä "keskustelualueita" albumeihin. Se miten tämä tulee toimimaan on vielä mysteeri, mutta miksipä olla heti pessimisti? 

Tällä hetkellä voi näyttää siltä, että ylidraamainen ja paskamyrskyä täynnä oleva skene ei pysty mihinkään, mutta uskon edelleen että tämä on sitä "aikakauden" vaihtumisen edeltävää myrskyä. Kaikki nuo neljä muutosta ovat mielestäni kaikkineen negatiivisuuksineen mielestäni tärkeitä harrastuksemme kehittymisen kannalta. Niihin pitää vain löytää ratkaisut nyt myös nykyisessä somen-aikakaudella.

Sitä odotellessa katson mielenkiinnolla, kun aikakausi etsii paikkaansa ja odottelen uusia, tuoreita skenen tarjoamia mahdollisuuksia joita lukuisat paskamyrskyt luovat. Muistakaa, että ilman lannoitetta ei kauniit kukat kasva.


tiistai 28. tammikuuta 2014

Suuntana Kemi.

Kiitoksia jälleen ihmisille edellisen "Mielipide"-postauksen kommenteista ja palautteesta! Pienehkö asiavirhehän tekstissä oli Ropeconin kohdalta, mutta mukavaa kuin ihmiset huomasivat sen ja antoivat palautetta! (: Tästä on mitä parhahin jatkaa! Seuraavaa kirjoitusta olen jo jonkin verran aloitellut, mutta se pääsee blogin puolelle vasta helmikuun puolella johtuen kiireistäni.

Alunperin ensimmäinen tämän vuoden conini piti olla toukokuussa järjestettävä Cosvision. Juttelin kuitenkin muutaman ystäväni kanssa ja päätimme lähteä käymään Kemin Kitaconissa lauantaina! Kyseinen tapahtuma oli vuonna 2009 ensimmäinen conini koskaan, joten on aivan mahtavaa päästä jälleen paikalle!

Mitään uutta asua en ole tapahtumaan tekemässä, vaan päätin kierrättää vanhaa asua. Mietinnässä on nyt Naruto Uzumaki (Dragon Blade Chronicle) tai Klein (Sword Art Online). Molemmissa on pientä paranneltavaa ja korjattavaa, mutta tässä on hyvin vielä aikaa ennen tapahtumaa! Mielipiteitä voi antaa kommentteina! :)

Lisäksi päätin vihdoin tehdä myös Facebookin puolelle omalle cosplaylle tarkoitetun sivuston, Thaki Cosplayn. Jos haluat seurata harrastustani myös FB:n puolella ja saada WIP ja photoshoot kuvia suoraan uutisjanallesi, käy ihmeessä tykkäämässä! :)

Nyt meikäläinen jatkaa lomailemista eteläisessä savossa ja palaa cosplayn pariin tässä blogissa helmikuun puolella Jazzin ja Kitacon cossin parissa. Ensi kertaan!

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Mielipide: Mitä saan cossata.

Yukicon viikonloppu on takanapäin. Jännittäväähän tässä on se, että en ole osannut edes ajatella koko viikonloppuna, että jossain päin Suomea pidetään vähän isompi coni jossa en ole mukana. Sen sijaan olen nauttinut vapaasta viikonlopusta ulkoillen pakkasessa ja tekemällä hyviä ruokia kerrankin vain itselleni.

Ajattelin ensiksi, että seuraava postaukseni liittyisi Eternal Sonatan Jazzin WIP (work in progress) kuviin, mutta minulle tuli suuri halukkuus kirjoittaa ensiksi eräästä toisesta aiheesta. Monilla cosplay/anime/manga/yms aiheisilla Facebook-sivustoilla on tullut todella paljon kysymyksiä siitä, mitä hahmoa saa cossata. Kysymyksiin ei liity tällä kertaa ruumiinrakenteet, vaan enemmänkin ne ovat tämän tapaisia:

a) Saako conissa cossata tämän elokuvan hahmoa, mitä mieltä olette? Sopiiko se coniin?
b) En tiedä tästä hahmosta mitään, joten saanko cossata tätä hahmoa?
c) En halua tehdä hahmon alkuperäistä asua, joten saanko tehdä omanversion?

Aivan ensiksi sanon varmuuden vuoksi, että minulla ei ole siis mitään kysymyksiä vastaan! :) Kysyä saa aina ja varsinkin, kun asioista on epävarma. Syy, miksi otan tämän nyt esille onkin se, että näitä asioita pohtivat saisivat jonkinlaisen vastauksen ja kuvan, mitä mieltä ainakin yksi henkilö asiasta on. 


Mielipide: Mitä saan cossata ja millon?

Käyn ensiksi läpi tekstissä aikaisemmin olleet yleisimmät kysymykset.  

A. Monissa coneissa, kuten vaikappa Traconissa, on tietynlainen teema jonka pohjalta esimerkiksi coniin suunnitellaan osa ohjelmista ja sisustuksesta. Teemoina voi olla scifi tai vaikkappa hirviöt. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että conissa saisi pukeutua vain tietyn teeman mukaisesti (poikkeuksena ihan hyvä mainita kuitenkin Ropecon, joka on keskittynyt kokonaan tuonne länten sarjojen pariin) vaan conissa on täysin vapaa "pukukoodi". Olkoot siis suunniteltu  ja haluamasi hahmo itämaisista tai länsimaisista sarjasta, pelistä, elokuvasta tai vaikkappa sarjakuvasta, tee puku ihmeessä ja pukeudu siihen coneihin! 

B. Cosplay on jokaiselle omanlainen harrastus ja jokainen voi harrastaa sitä erinlaisin tarkotuksin. Osa cossaa hahmoja, joista he pitävät todella paljon ja sarjakin on luettu kannesta kanteen monia kertoja. Osa taas selaa erinlaisia hahmoja, joihin heillä on esimerkiksi juuri sopivanlainen peruukki ja ottavat mieluisensa näköisen hahmon, jolla on vaikkapa silmää miellyttävä asu. Sarjaan ei edes välttämättä tutústuta. 

Ei siis ole olemassa mitään sääntö, mikä käskee sinua vain cossaamaan hahmoja, joita fanitan täydellä sydämmelläsi. Ehei, jokaisella on oma tapansa cossata. Ainoa syy, minkä takia kannattaa tietää edes hahmon alkuperä on se, että jos joku sarjan fani tulee conissa sinulle höpöttelemään sarjasta, tiedät ainakin että asuasi kantavan hahmon sarja on kyseessä. 

C. Kyllä. Kenelläkään ei pitäisi olla sitä vastaan mitään, jos päätät tehdä vaikkapa Naruto Uzumakille asun, jota ei ole alkuperäisessä Naruto sarjassa koskaan ollut. Miksi olisi? Minun mielestäni ainakin on mukava nähdä uudenlaisia ideoita oman suosikki hahmoni asustukseen. Tässähän juuri mielikuvitus on parhaimillaan! 

Vastausten pohjalta mielipiteeni asiaan on siis melkoisen selvä. "Saat cossata ketä vain ja miten vain". Rajoituksia ei ole (kunhan muistetaan lukea conin järjestyssäännöt! Yleensä erittäin, erittäin vähäpukeiset asut pyydetään jättämään pois) ja kelläkään ei ole oikeutta tulla sanomaan, että et saa cossata tuollalailla, kuin cossaat.. Kuten tekstissä jo aikaisemmin mainitsin, jokaisella on oma tapansa harrastaa cosplaytä ja jokainen tekee sen niin, kuinka näkee sen itse hyväksi. 

Voidaan siis ottaa leikkisästi Kuroko no Basket (Kuroko's Basketball) sarjan nimi ja sanoa, että jokainen on oman cosplay sarjansa päähenkilö. Minulla sarjan nimi olisi Thaki no Cosplay ja kuten Kurokokin pelaa koripalloa omalla tavallaan, myös minä cossaan sillä tavalla kun haluan ja nään parhaaksi. Niin myös jokaisella muulla cossaajalla on se oma juttunsa, mikä on hänen tapansa cossata eikä kukaan ole oikeutettu kyseenalaistamaan sitä. 

Seuraavaan postaukseen! Olkaa oman elämänne päähenkilöitä myös cosplayssä! (:



tiistai 7. tammikuuta 2014

Mielipide: Cosplay & Ruumiinrakenteet

Hyvää ja onnellista uutta vuotta 2014 kaikille blogini lukijoille & seuraajille! Let's GO! blogini on ollut muutaman kuukauden hiljaisempana ja syitä on useita. Ensiksikkin olen piettänyt pientä hengähdystaukoa World Cosplay Summitin jälkeen ja tehnyt kaikkea muuta kuin cosplayhyn liittyvää ajatustyötä. Toiseksi tämän takia on tullut kaikenlaisia uusia juttuja elämääni, jonka vuoksi ajattelulle ja tekemiselle ei ole oikeastaan jäänyt edes aikaa - hetkeäkään. Muutama päivä vuoden vaihteesta kuitenkin cosplay-ajatukset heräsivät horroksesta tajutessani, että uusi conikausi on startannut.

Ennen kuin suuntaan katseeni uusiin asuihin ja projekteihin, päätän kuitenkin herätellä blogia pienimuotoisella mielipidetekstillä. 

Cosplay & ruumiinrakenteet. Tämä kyseinen aihe on pyörinyt suomalaisessa cosplay maailmassa jo kauan. Silloin tällöin se nostaa päätään selvemmin ja aiheesta aletaan jälleen keskustelemaan. Pääkysymyksenä onkin: "Kuka saa cossata ja mitä?"



Koko aihehan on päälähtökohtaisesti peräisin siitä, kun jollekkin "älykölle" on noussut mieleen cosplay-kuvia selatessaan hienoakin hienompi mielipide. Tämä mielipide kuuluukin näin: "Miksi tuo cossaa mukamas Yoko Ritonea, sehä on aivan väärän mallinen!" (Huom. sensuroitu versio. En halua käyttää edes esimerkissä blogissani sanaa: liika liha**). Tämän jälkeen tämä älykkö ei ole päättänyt jättää juttua tähän, vaan myös kirjoittaa cossaajalle kommentin sensuuroimatta, koska tämä tuottaa hänelle jotakin sairasta mielihyvää. Hänhän on kaiken verroin parempi, kuin puvun itse tehnyt cossaaja. 

Menee hetki ja Yoko Ritonan cossaaja huomaa iloisena, että joku on kommentoinut hänen ensimmäisestä asustaan jotain. Hän menee hymy poskillaan lukemaan kommentin, koska cosplay-maailmassahan kaikki ovat hyväksyviä ja avarakatseisia, sillä myös suurin osa heistä on kokenut paineita esimerkiksi koulumaailmassa. 


Kommentti on kuitenkin kaikkea muuta. Ei minkään laista positiivista palautetta itse asusta tai propista jotka hän on itse tehnyt. Ei. Tämä maailmanpelastaja on vain ja ainoastaan kommentoinut cossaajan ruuminrakennetta unohtaen kokonaan itse asun. 



----

Ylempänä oleva esimerkki "kertomus" tiivistää hyvin sen, mistä koko aiheesta on kyse. Totta kai on myös on hyvä mainita, että tämän tapainen kommentointi ei rajoitu pelkästään internetin ihmeelliseen maailmaan, vaan nykyisin myös coneissa toisille huudellaan ties mitä törkeyksiä. Lisäksi kuten esimerkkiinkin pistin, voi jollekkin cossaus olla ensimmäinen. Arvatkaa vain, kuinka mukava tuommoisen jälkeen on enään jatkaa?


Jotta te lukijat saisitte selvän kuvan heti, mitä mieltä itse asiasta olen, mainitsen sen heti mielipidetekstini alkuun: kuka vain saa cossata mitä vain haluaa, eikä se ole ruumiin rakenteesta kiinni. Heti alkuun sanon, että itse olen suhteellisen normaali vartaloinen nuorukainen (ehkä jopa alakanttiin mennään) ja minulle ei ole suoranaisesti tultu sanomaan tai kommentoimaan mitään. Minulla on kuitenkin monia ystäviä ja tuttavia, joille tämmöistä toimintaa on tehty ja minun on älyttömän vaikea käsittää, miten kukaan voi tehdä tämmöistä. 


Olen lukenut ja kuullut lukemattomia kommenteja siitä, miten ihmiset oikeasti tulevat sanomaan, että cossaajan pitäisi katsoa ensin peiliin ennen kuin cossaavat mitään hahmoa. Perusteita on annettu ties millaisia:


1) Cossaajat ovat kuin malleja. He edustavat hahmoa mitä cossaavat.

2) Menetän yöuneni, kuin vastaan tulee väärän mallinen cossaaja hahmoon.
3) Kritiikki on hyvä ottaa vastaan. Ei saa heti loukkaantua.

Okei, ensiksikkin. Malleja? Well, nice! Ainakin kun minä päätin aloittaa cosplayn harrastamisen, päätin tehdä sen pelkästään hauskanpidon vuoksi ja tietenkin uskoin, että törmäisin sitä kautta coneissa samanhenkisiin ihmisiin ja saisin uusia kavereita. Tässä vaiheessa on oikeasti hyvä muistaa, että syitä cosplayn harrastamiseen on monia. MONIA. Osa tekee sen, koska tykkää hahmosta ja haluaa vain olla hänen vaatteissaan yhden päivän, kun taas toinen haluaa kisata ja tulla yhä vain paremmaksi ja paremmaksi. Mutta kannattaa muistaa, että molemmat tulevat conialueelle uskossa ja toivossa: hänet hyväksytään siellä, samanlaistensa joukossa.

Kisasta puolesta vielä sen verran, että tässä taas jollakin tavalla ymmärrän, että tuomaristo arvostaa enemmän, jos cossaajalla on myös yhdennäköisyyttä hahmon kanssa. Mutta kyllä meikäläinen katsoo aina ensimmäisenä sitä työnjälkeä lavalla: ompelua ja proppeja. 

Kakkoseen oikeasti en voi muuta sanoa, kuin että laita sitten hyvä ihminen silmät kiinni. Tai oikeasti kannattaa miettiä millä mielin sitä conissa oikein liikkuu. Ja kannattaako jättää kokonaan tulematta?


Kritiikki on kaksiteräinen miekka. Sitä pitää osata ottaa vastaan mutta on myös tärkeää, että sitä osaa antaa oikein. Kuka tahansa meistä osaisi niin mielistellä kuin myös vähätellä toisen asua ja kokonaisuutta, mutta harva osaa antaa hyvää, rakentavaa kritiikkiä. Eli jos henkilö A tulee haukkumalla arvostelemaan toisen asua ja vartaloa, niin hyvä luoja.. se ei ole kritiikkiä nähnykkään. Se on kuspäistä toimintaa. Ihan oikeasti.



Minulla on suuremmat ulkonäköpaineet cosplay tapahtumassa, joihin menen hauskanpidon ja harrastuksen takia, kuin ulkonäkökriitisiä nuoria vellovassa opinahjossa. - Spitaalinen
Suoraan sanoen jokin on mennyt vikaan, ja pahasti. Tämän näkee suoraan Spitaalisen blogitekstistä (joka innosti minuakin vihdoin tästä avautumaan), koska tuo tuntuu olevan suurella osalla täysi fakta. Eikö ole outoa, että hauskanpitoon tarkoitetuissa coneissa ulkonäköpaineet ovat paljon, PALJON suuremmat kuin kouluelämässä. Eikö conit ole paikkoja, jonne saa mennä iloisin mielin sellaisena kuin on pelkäämättä, että joku tulee nurkan takaa haukkumaan ja arvostelemaan sinut ja vaivalla tehdyn cossisi lyttyyn. 

Lopuksi haluan sanoa, että on samalla jotenkin huvittavaa miten cosplay maailma on mennyt tähän jamaan. Luulisi, että suvaitsevaisuus olisi coneissa huipussaan, koska varmasti yli 50% conin käviöistä on kokenut ties millaista syrjintää, kiusaamista ja ilkkumista arjen kouluelämässä. Eikö tällöin ihminen tiedä, miltä tämä tuntuu ja yritä välttää sen tunteen aiheuttamista muille.


Kannattaa myös muistaa, että monelle painonhallinta on haastavaa ja se voi johtua monenlaisista sairauksista ja elämäntilanteista. Lisäksi, jos oma suosikki hahmo sattuu olemaan laihempi kuin sinä itse (ja hei, me puhutaan animesta/mangasta/peleistä -> anatomia kusee) ja haluat tehdä sen vain yhteen tapahtumaan, niin en minä ainakaan alkaisi rääkkäämään itseäni hengiltä sen vuoksi salilla ja juoksupoluilla, jos en niitä muutenkaan harrastaisi. Eri asia olisi, jos olisin tosiaan malli tai elokuvatähti ja saisin puhtaana käteen ison summan rahaa. 


En loppujenlopuksi tiedä, onko tekstini selkeä ja hyvä. Pääasia on itselle kuitenkin, että pääsin purkamaan oman mielipiteeni blogiini teille. Ihmiset, rakkaat cossaajat. Cossatkaa mitä haluatte, riippumatta siitä, mitä muut sanovat ja ovat mieltä. Näyttäkää arvostelijoille, että teillä ei kiinnosta heidän mielipiteensä ja tehkää sitä, mitä rakastatte. Annetaan kaikkien kukkien kukkia <3

Ensi kerralla astetta huolettomampaa tekstiä. Vuoden 2014 ensimmäinen asu Cosvisioniin!